Simmons mutisi jotakin neiti Prettylle nopeasta palaamisestaan, mutta poistui kuitenkin empimättä, näyttäen varsin taipuvaiselta. Mellapont oli näet kuiskaillessaan ilmoittanut hänelle Jane Prattin kavaltaneen hänet täydellisesti. Se oli järkyttänyt Simmonsin mainioiden suunnitelmien perustuksia, ja nyt hän oli innokas saamaan selville, voisiko hän enää millään tavalla korjata valleja, ennenkuin ne vyöryisivät hänen niskaansa. Hän meni toisten edellä kadun poikki, aukaisi konttorin oven omalla avaimellaan ja kiersi valot palamaan omassa ja isäntänsä huoneessa.
Sitten istuutuivat kaikki neljä miestä Shelmoren pöydän ääreen, ja
Mellapont kääntyi konttoristin puoleen tuomarin näköisenä.
"Kuulkaahan nyt, Hackdale", aloitti hän. "Te olette pelannut kaunista peliä, ihan yksinänne luonnollisesti, saadaksenne sen palkinnon, jonka tuo kadun toisella puolen asuva ajattelematon nuori neiti on luvannut. Mutta silloin kun joudutte tekemisiin nuorten naisten kanssa, pitäisi teidän muistaa vanha viisas sananparsi, jossa sanotaan, että jokaisen on parasta vapautua entisestä lemmestä, ennenkuin aloittaa uuden. Jane Pratt kuuli sunnuntai-iltana teidän liehitelleen neiti Prettyä metsässä sunnuntaina iltapäivällä — niin, poikaseni, hän kuuli puhuttavan siitä, koska teitä pidettiin silmällä — ja Jane Pratt on mustasukkainen nainen. Hän kavalsi teidät empimättä Shelmorelle eilen illalla, ja nyt me tiedämme kaikki. Niin, me tiedämme senkin, että te löysitte revolverin rouva Champernownen hedelmätarhasta. Teidän on nyt parasta tunnustaa kaikki, Hackdale."
"En ainakaan teille!" sanoi Simmons.
Hän oli kuunnellut tarkasti Mellapontia, ja hänen rohkeutensa oli lisääntynyt sitä mukaa. Jos tiedettiin vain mitä Jane Pratt oli voinut kertoa, välitti hän vähät heistä. Hänen huomionsa kiintyi pääasiallisesti neiti Prettyyn, jonka hän kyllä kykenisi viekoittamaan, ja kevyesti nauraen hän toisti uhmaavat sanansa.
"Jollen itse halua!"
"Luullakseni haluatte", huomautti Mellapont tyynesti. "Te antaudutte hyvin suureen vaaraan, ellette halua."
"Millaiseen vaaraan?" kysyi Simmons ivallisesti. "Luuletteko minua hölmöksi? Te ette voi syyttää minua mistään. Minä olen täällä omaksi huvikseni ja voin näpsäyttää sormiani teille kaikille ja poistua ovesta tällä hetkellä, jos vain haluan."
Hän nousi tuoliltaan ja meni ovea kohti kuin toteuttaakseen uhkauksensa, tuijottaen samalla julkeasti poliisimestariin. Mellapont nyökkäsi.
"Tehkää vain niin, poikaseni!" sanoi hän. "Tehkää niin, ja silloin kävelette poliisiaseman koppiin viiden minuutin kuluttua. Kuuletteko?"