"Turvatakseni omat etuni", vastasi Simmons. "Ja neiti Prettyn."
Hän kääntyi puhuessaan neiti Prettyyn päin, joka hieman punastui, näyttäen kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä toisten häikäilemättömään tunkeutumiseen hänen yksityishuoneeseensa.
"Herra Hackdale on toiminut hyvin uuraasti valvoessaan minun etujani", mutisi hän. "Hän on työskennellyt kovasti…"
"Hän saa neuvotella kanssani omista eduistaan, jos tulee juttelemaan minun kanssani!" keskeytti Mellapont, katsellen merkitsevästi Simmonsia. "Teidän on parasta tulla, poikaseni, heti!"
"Minä tulen, jos minua haluttaa!" vastasi Simmons. "En ainakaan teidän kutsustanne, Mellapont. Te ette voi syyttää minua mistään. Eikä teillä ole mitään oikeutta ilmoittamatta tunkeutua tämän neidin huoneeseen — ei teillä eikä noilla toisillakaan!"
"Minä puhun tästä sisäkölle ja isännälle!" sanoi neiti Pretty. "Perin töykeää, mielestäni."
Mellapont katsahti Shelmoreen. Sitten astuen askeleen eteenpäin hän kosketti Simmonsia olkapäähän ja viittasi häntä tulemaan huoneen nurkkaan. Ja Simmons meni, ja toiset näkivät poliisimestarin kumartuvan ja kuiskaavan muutamia sanoja hänen korvaansa. Mitä ne sisälsivät, ei kukaan heistä tiennyt, mutta he huomasivat Simmonsin säpsähtävän, punastuvan, näyttävän vihaisemmalta kuin milloinkaan ennen ja vihdoin käyvän hyvin äreän näköiseksi, kun Mellapont kuiskasi vielä jonkun toisen ilmoituksen.
"No niin, missä sitten?" murahti hän. "Ei täällä missään tapauksessa!
Eikä teidänkään konttorissanne!"
Mellapont kääntyi Shelmoren puoleen.
"Minä ehdotan, että menisimme teidän konttoriinne?" sanoi hän. Sitten nähdessään Shelmoren nyökäyttävän päätään hän puhutteli neiti Prettyä. "Minun pitää tehdä teille pari kolme kysymystä, neiti Pretty", lisäsi hän. "Tulen tänne myöhemmin. Ja mitä häikäilemättömyyteen ja töykeyteen tulee, niin suotakoon poliiseillekin hieman vapauksia, kun asia koskee murhaa. No niin, Hackdale!"