<tb>
Niiden siveellisten periaatteiden ja ennakkotapausten mukaan, joita melodraamoissa tavallisesti noudatetaan, olisi pitänyt käydä niin, että Simmons nostettiin lattialta kuolleena, sydämen läpi ammuttuna. Mutta ehkä hänen sydämensä oli niin sitkeä, että luoti kilpistyi siitä, taikka niin pieni, ettei se täyttänyt sitä alaa, johon Ebbitt tähtäsi. Oli miten oli, sen sijaan että hän olisi kuolettavasti haavoittunut, huomattiin hänen saaneen luodin olkapäänsä läpi, jossa oli ilkeä ja paha haava, mutta ei sellainen, että se olisi riistänyt yhteiskunnalta hänen palveluksiaan. Hän oli tajutonna, kun Mellapont ja hänen miehensä tarttuivat häneen, ja kun hän palasi tajuihinsa, huomasi hän lepäävänsä Southernstowen sairaalan yksityisosastolla lääkärien ja sairaanhoitajattarien vaalimana. Ja neiti Prettynkin sallittiin parin vuorokauden kuluttua tulla katsomaan miesparkaa, jolloin hän kumartui Simmonsin puoleen, tiputtaen kyyneliä punaiselle pielukselle, ja ilmaisi kuiskaten, että Simmons oli sankari — hänen sankarinsa.
Kaikkialla maailmassa on kummallisia ihmisiä eikä Southernstowekaan ollut jäänyt niistä osattomaksi. Simmons Hackdalen palvonta, jonka neiti Pretty oli pannut alulle, levisi ja kukoisti. Totuus yhtyi siinäkin satuun, kuten kaikissa palvomisissa. Simmonsin maatessa valkoisessa vuoteessa ylistivät miehet häntä kapakoissa. Nuori Hackdale oli ihan yksinään ja muiden avutta tyynesti, hitaasti ja itsepäisesti vainunnut esille totuuden hiekkakuopassa tapahtuneesta murhasta ja sitten pelkäämättä käynyt murhaajaan käsiksi paljain käsin ollen vähällä menettää henkensä palvellessaan oikeutta. Hieno, teräväpäinen ja neuvokas nuori mies, sanoivat kannuja kallistelevat hölmöt, ja varmasti sellainen, joka vielä menisi pitkälle — ehkäpä niin korkealle, että hänestä lopulta tulisi pääministeri. Järkeä hänessä oli pikkusormessaankin melkein enemmän kuin kaikilla kaupungin tai kreivikunnan viisastelevilla asianajajilla ja pöyhkeillä poliiseilla yhteensä. Eikö hän tehnyt tyynesti ja vaatimattomasti kaikkea sitä, mitä he eivät voineet saada toimeen lain suomilla keinoillakaan? Sitä ei voinut kieltää, ja nuori mies oli hyvin ansainnut luvatun palkinnon ja muutakin. Tällaisessa tapauksessa nero sai osakseen suosiota.
Hänen parantumisensa edistyi, tosin hitaasti alussa, mutta sitä nopeammin sen jälkeen kun hän sai piilottaa rouva Champernownen ja neiti Prettyn maksumääräykset pieluksensa alle. Neiti Pretty antoi hänelle oman shekkinsä vain leikkikaluksi, kuten hän sanoi — tuntui niin naurettavalta, sanoi hän Simmonsille ollessaan tämän luona toisella parista päivittäisestä vierailustaan, antaa tällainen mitätön osa siitä kokonaisuudesta, joka ennen pitkää tulisi olemaan Simmonsin oma ja johon kuului koko tyttö sydämineen ja rahoineen. Mutta Simmonsin mielestä oli millainen maksumääräys tahansa hyvin parantavaa laastaria, ja hän nukkui paremmin saatuaan sen ja toisenkin. Ja vihdoin hän huolellisen lääkinnän, hoidon ja ruokinnan ansiosta nousi ja poistui sairaalasta. Jokainen tahtoi puristaa hänen kättään ja saikin; neuvosmies Bultitude, entinen pormestari, kiitti häntä julkisesti High-kadulla siitä, että hän oli puhdistanut tahran kaupungin kunniallisesta nimestä. Tämän kaiken vaikutuksesta ja odottaessaan lähestyvää avioliittoaan neiti Prettyn kanssa ja matkustamista lemmittynsä tinakaivoksille Simmons vuokrasi itselleen komeamman asunnon ja tilasi monta uutta pukua räätäliltään.
Sitten hän, yllään komea puku, hieno hännystakki, ja päässä silkkihattu, vei neiti Prettyn iltapäivän jumalanpalvelukseen Southernstowen tuomiokirkkoon eräänä sunnuntaina melkein heti kun oli kylliksi toipunut. Tuomiorovasti valitsi saarnan aiheeksi seitsemännenneljättä psalmin viidennenneljättä säkeen: "Minä näin jumalattoman, sangen jalon ja valtiaan, joka levitti itsensä ja vihoitti niin kuin viheriä laakeripuu." Hän selitti sitä hyvin tarkasti ja voimakkaasti, valaisten sitä lukemattomilla vertauskuvilla, joissa painosti erittäinkin sellaisia asioita kuin petosta, viekkautta, oveluutta, tekopyhyyttä, valehtelemista ja itsekkäisyyttä. Jos Simmonsia joskus olisi opetettu tutkimaan sydäntään tai tarkastamaan omaatuntoaan, olisi hän käynyt levottomaksi kuunnellessaan tätä saarnaa. Mutta hän oli virkeä ja täydellisesti tyytyväinen, mikä suurimmaksi osaksi johtui siitä, että hänen ympärillään kirkossa oli niin paljon tyhjiä tuoleja, että hän voi laskea uuden silkkihattunsa yhdelle niistä ja niin suojella sitä joutumasta omien tai toistenkaan jalkojen potkittavaksi, eikä hän lakannut pöyhistelemästä sittenkään, kun hän poistui tästä kunnioitettavasta rakennuksesta. Hän luuli itseään hyvin taitavaksi ja eteväksi mieheksi, ja neiti Pretty oli samaa mieltä. Mutta se johtui vain siitä, ettei Simmonsilla eikä hänen Cynthiallaan ollut lainkaan huumorintajua. Varmaankin he menestyvät mainiosti.