Rouva Champernowne katsoi häneen yhtä tarkkaavaisesti kuin kuunteli hänen puhettaan.
"Entä toinen mies?" kysyi hän äkkiä.
"Minä voin saada hänet vaikenemaan", vastasi Hackdale. "Helposti!
Rahalla — teidän rahallanne, tietysti."
"Entä te itse?" sanoi rouva. "Te itse?"
Hackdale veti syvään henkeä ja ristien kätensä rinnalleen katseli ympäri huonetta. Kun hän jälleen kääntyi työnantajansa puoleen, hymyili hän kuin mies, josta ehtojen esittäminen tuntuu hyvin miellyttävältä.
"No niin, rouva Champernowne", vastasi hän, "minä olen aina ollut varsin hyvä, rehellinen ja luotettava palvelijanne, ja mikäli muistan, ette ole kertaakaan huomannut minussa mitään vikaa. Niinpä on oman etunne mukaista, että annatte minulle haluamani viran. Tarkoitan tätä: nykyinen johtajanne, herra Bywater, on vanhanaikainen ja hyödytön, meille vain paljaaksi kiusaksi. Antakaa hänelle heti ero eläkkeineen ja tehkää minusta johtaja. Kirjoittakaa päivämääräksi nimitykseni alle viime tammikuun ensimmäinen päivä ja antakaa minulle tuhat puntaa vuodessa — palkka, josta voidaan sitten lähemmin keskustella parin vuoden kuluttua. Kohtuullinen vaatimus, rouva Champernowne, hyvin kohtuullinen."
Rouva Champernownen posket alkoivat saada takaisin entisen värinsä. Hän vaikeni hetkiseksi katsellen Hackdalea ja yhä kiertäen lihavien sormiensa sormuksia.
"Kuinkahan suureen summaan toinen mies tyytyisi?" kysyi hän sitten.
"Pariin sataan puntaan, jos ne annetaan minun haltuuni ja harkiten käytetään", vastasi Hackdale heti. "Se riittää täydellisesti."
Rouva Champernowne nousi pöytänsä äärestä ja mentyään pienen, nurkkaan asetetun kassakaapin luo otti sieltä setelitukon, ojentaen sen Hackdalelle laskematta sitä. Sitten hän otti pöydältä pinkallisen papereita.