Mellapont hieroi leukaansa. Hän ei ollut tottunut väittelemään itsetietoisten nuorten neitosten kanssa ja katsoi nyt tätäkin samoin kuin biologi jotakin uutta ja hämmästyttävää yksilöä.
"Hm!" sanoi hän miettiväisesti. "Sellainen on jo hieman vanhanaikaista, neiti Pretty. Tällaisissa tapauksissa on parasta jättää asiat meidän, poliisin, haltuun. Jos vain olisitte odottanut hieman, ennen kuin…"
"Minä en ymmärrä lainkaan, miksi minun olisi pitänyt odottaa", keskeytti neiti Pretty. "Sillä aikaa kun odotamme, voi murhaaja päästä pakoon. Minä en sekaannu teidän hommiinne, herra poliisimestari — te seuraatte omia menettelytapojanne ja minä omiani. Holhoojani murhattiin katalasti tässä kaupungissa, ja minä tahdon tietää, kuka hänet on murhannut."
"Ihan niin. Minä otan vilpittömästi osaa tunteisiinne, neiti Pretty", myönsi Mellapont niin kohteliaasti kuin suinkin. "Mutta tällaisissa tapauksissa — salaperäisissä jutuissa — on pieni valtioviisaus useinkin paljoa hyödyllisempi kuin avoin taistelu. Muuten voidaan työskennellä monella eri tavalla, mutta minusta on aina parempi työskennellä salaisesti, niin sanoakseni. Olemme samaa mieltä siitä, että joku murhasi herra Deanen, mutta onko mielessänne jo herännyt siitä jokin teoria?"
Neiti Pretty mietti asiaa hetkisen.
"Luulen jonkun seuranneen häntä tänne Southernstoween", sanoi hän sitten, "jonkun, joka tiesi hänellä olevan rahaa ja kalleuksia mukanaan. Arvatenkin on tuo vainooja poikennut samaan hotelliin ja seurannut häntä kaupungille. Minulle on ainakin kerrottu, että hotellissa oli sinä iltana paljon matkustavaisia. Useimmat heistä olivat lähteneet seuraavana aamuna, enkä tiedä, voidaanko heidän jälkiään enää seurata. Mutta oletan, että poliisi ehkä voi päästä heidän jäljilleen ja kysellä heiltä."
"Minä puolestani kummastelen seuraavaa tosiseikkaa", huomautti Mellapont. "Miksi herra Deane poistui Chancellor-hotellista niin myöhään illalla — keskiyöllä?"
"Olen ajatellut sitäkin", sanoi neiti Pretty. "Minun luullakseni siihen on ollut jokin syy. Herra Deane nukkui melkein aina huonosti, ja olen kuullut hänen sanovan, ettei hän milloinkaan saanut unta vieraissa vuoteissa. Ollessaan kotonaankin hänen tapanaan oli mennä kävelemään myöhään illalla juuri ennen maatapanoa. Minä luulen hänen silloin yöllä Chancellorissa tunteneen, ettei hän voinutkaan nukkua, minkä vuoksi hän nousi jälleen, pukeutui ja lähti kävelemään kaupungille. Yksinkertaista vai mitä?"
"Se on ainakin varmaa, että hän meni kaupungille, samoin kuin sekin, että hänet murhattiin ja ryöstettiin", huomautti Mellapont. "Ja sekin on varmaa", lisäsi hän, "onnettomuudeksi, ettei meillä ole minkäänlaista johtolankaa rikollisen kiinni saamiseksi. Minä luulen, melkein uskonkin, neiti Pretty, että teidän holhoojanne sai surmansa jonkun kuljeskelijan kädestä, joka myöhemmin ryösti hänet. Mutta lisäksi arvelen, olenpa melkein varmakin siitä, että herra Deane tunsi Southernstowen ja jonkun sen asukkaista ja että hänen oikea tarkoituksensa lähtiessään kaupungille oli mennä vierailulle tuttavansa luokse, vaikka ilta olikin niin myöhäinen."
Neiti Pretty pudisti päätään.