Tämä juna pysähtyi Portsmouthissa kahdeksankolmatta minuuttia yli kymmenen. Ja Portsmouthissa Bartlett poistui junasta, hävitti matkalippunsa ja lähti hakemaan halpaa hotellia. Hän oli silloin luopunut koko ajatuksesta matkustaa Amerikkaan, koska hänen mielestään mahdollisuudet olivat tällä haavaa paremmat Englannissa.
KAHDEKSAS LUKU
Neiti Rrettyn keinot
Saatuaan Bartlettilta kieltävän vastauksen julistuksien jakelemisessa Pemberton kääntyi muiden puoleen. Hänen oli hyvin helppo löytää sijainen, koska paikkakunnalla oli paljon joutilaita miehiä, joista jokainen olisi mielellään tahtonut ansaita puoli puntaa, vaikka Bartlett oli siitä niin halveksivasti luopunut. Ja kello yhdeksän aikaan seuraavana aamuna oli julistus Southernstowen liikekorttelin joka kaupan ikkunassa nähtävänä, ja kaikki varhain nousseet arvailivat, voisiko joku olla niin onnellinen, että ansaitsisi tuhannen punnan palkinnon.
Mellapont näki näitä ilmoituksia tullessaan kotoaan laitakaupungilta ja kirosi hiljaa itsekseen. Ryhdyttyään poliisilaitoksen palvelukseen hän oli alusta saakka odottanut juttua, suurta juttua, tuollaista oikein kuuluisaa juttua, ja nyt hänestä oli tuntunut siltä kuin hän vihdoinkin olisi saanut sellaisen tästä Chancellor-hotellin salaperäisestä tapahtumasta. Hän oli aikonut itse johtaa sen tutkimista, tehdä itse raskaimman työn ja saada kaiken ilmisaannin ja paljastamisen suoman kunnian itselleen. Hän oli tahallaan karttanut kutsumasta apua ulkoapäin, koska hän ei halunnut avukseen vainukoiria Scotland Yardin etsivältä osastolta, jotta ne olisivat voineet pistää nenänsä Southernstoween tai sormensa hänen piirakkaansa. Hän toivoi voivansa sanoa, sitten kun työ oli tehty, että hän oli tehnyt sen kaiken kenenkään avutta omalla viekkaudellaan ja taitavuudellaan. Mutta tässä oli sekaannuttu asiaan, vieläpä niin, ettei hän juuri silloin olisi sitä lainkaan kaivannut. Se oli kiusallista, ja kun hän oli toimittanut tavalliset tehtävänsä poliisiasemalla, meni hän Shelmoren konttoriin ja puhui siitä suoraan. Mutta Shelmore pudisti päätään levittäen kätensä.
"Minun syytäni se ei ole, poliisimestari", vastusti hän. "Minä en ole kuitenkaan ihan varma siitä, olenko kokonaan samaa mieltä kanssanne. Mutta mitä voimmekaan tehdä tuollaiselle nuorelle naiselle, joka on melkein päättäväisin ihminen, mitä milloinkaan olen tavannut? Neiti Pretty tuli tänne vaatimaan, että niin tehtäisiin. Hän sanoi minulle kylmästi, että vaikka hän ei vielä olekaan täysi-ikäinen, on hänellä kuitenkin pankissa runsaasti käyttövaroja, joiden kanssa hän saa menetellä mielensä mukaan, ja hän ilmoitti minulle vielä lisäksi, että hän tahtoo uhrata vaikka joka pennin päästäkseen holhoojansa murhaajan jäljille. Hän on sellainen nuori nainen, joka kulkee empimättä omaa tietään ja voi tehdä asiat kirotun vastenmielisiksi jokaiselle, jos koettaa häntä vastustaa. Minä en tiedä, ovatko kaikki cornwallilaiset hänen laisiaan, koska en ole tavannut ainoatakaan ennen, mutta hän on — ellei juuri kostonhimoinen, niin ainakin ääriään myöten täynnä sellaista tarmoa, joka haiskahtaa hyvin paljon kostolta. Hän on saanut päähänsä, että hänen velvollisuutensa on kostaa holhoojansa puolesta, eikä hän haikaile mitään. Hän oli ehdottomasti päättänyt tarjota tämän palkinnon, ja ellen olisi toiminut hänen puolestaan, olisi hän käyttänyt jonkun toisen asianajajan apua. Jos vain tuntisitte hänet paremmin —"
Samalla aukaisi Simmons vihreäverhoisen oven, vetäytyen syrjään. "Neiti
Pretty!" ilmoitti hän.
Neiti Pretty astui huoneeseen, nyökäten ensin Shelmorelle ja sitten Mellapontille. Hän ei ainakaan vielä ollut pukeutunut surupukuun, vaan oli päinvastoin ottanut ylleen hienoimmat vaatteensa, joissa hän näytti hyvin eloisalta ja päättäväisen pirteältä.
"Me puhuimme juuri teistä, neiti Pretty", sanoi Shelmore, vetäen nojatuolin lähemmäksi takkaa ja kohentaen äsken sytytettyä valkeata. "Poliisimestari Mellapont on pahoillaan sen vuoksi, että painatimme tuon palkintojulistuksen."
Neiti Pretty vaipui nojatuoliin ja kääntyi kiivaasti Mellapontiin päin.
"Saisinko tietää, miksi?" kysyi hän.