Sitten hän nousi ja nyökättyään huolettomasti poistui. Jäätyään kahdenkesken Shelmore ja Mellapont katsoivat toisiinsa.
"Kai te ymmärrätte jo?" sanoi Shelmore oltuaan hetkisen ääneti.
"Kyllä!" vastasi Mellapont kuivasti. "Hm! Minun luullakseni ei kukaan pysty vetämään tätä nuorta naista nenästä. Sanoitteko häntä vasta yhdeksäntoistavuotiaaksi?"
"Niille paikoin", vastasi Shelmore.
"Hyvä Jumala, millainen hän onkaan yhdeksänkolmatta ikäisenä?" huudahti Mellapont. "Pääministeri, luullakseni. No niin, te ilmoitatte minulle tietysti, jos tästä palkintojulistuksesta on joitakin tuloksia. Älkäämme toimiko ristiin, koska päämäärämme on sama. Toimikaamme yhdessä."
"Minä ilmoitan teille kaikki", sanoi Shelmore. "Ellei lupaus tuhannen punnan palkinnosta, joka maksetaan heti, tuo esille mitään, niin…"
"Juuri niin", myönsi Mellapont. "Silloin näyttäisi siltä kuin emme milloinkaan saisi mitään tietää. Ja kuitenkin aion seurata omia menetelmiäni. Nuo jalokivet esimerkiksi. Kuka tahansa ne sitten lienee ryöstänytkin, hän haluaa varmasti myydä ne. Ja sen selville saaminen kuuluu myös minun alaani."
"Niin", sanoi Shelmore. "Mutta jos otaksumme, ettei sen, joka ryösti nuo jalokivet, tarvitsekaan niitä myydä, kuinka silloin käy?"
"Mitä?" huudahti Mellapont. "Mitä tarkoitatte?"
"Tarkoitan", vastasi Shelmore, "että Deanen kalleudet on ehkä ryöstetty eksyttämistarkoituksessa epäluulojen suuntaamiseksi jollekin toiselle taholle, ikään kuin hänet olisi raa'asti murhattu ja ryöstetty, vaikka hänet todellisuudessa onkin murhattu jonkin muun, tarkoin harkitun suunnitelman takia."