Mellapont tuijotti häneen, käsittäen hänen vihjauksensa, ja kävi miettiväiseksi.
"Minä en vähääkään ollut sitä ajatellut", sanoi hän vihdoin. "Ehkä asian laita onkin niin. Siitä voisimme päättää murhaajan varakkaaksi, sivistyneeksi ja tavattoman ovelaksi henkilöksi, koska hän on kyennyt niin toimimaan. Hm, emme tiedä vielä mitään. Meidän on pakko odottaa."
Neiti Pretty odotti seuraavat pari viikkoa. Hän näki, kuinka hänen holhoojansa haudattiin rauhalliseen kirkkomaahan juuri kaupungin laitaan, syventyi selvittelemään omia asioitaan ja keskusteli säännöllisesti Shelmoren ja Mellapontin kanssa. Mutta hän ei saanut minkäänlaisia uutisia, koska mitään tärkeämpää ei tullut ilmi. Lykätty kuulustelu oli määrättynä päivänä, ja oikeuden puheenjohtaja valamiehineen kuunteli kaikkia vähäpätöisimpiäkin todistuksia, joita oli voitu hankkia. Ja istuttuaan koko päivän valamiehistö ilmoitti päätöksekseen, että tämän katalan murhan oli tehnyt joku tuntematon henkilö, jota oli edelleen etsiskeltävä, ja jokainen poistui oikeudesta sanoen sitä ainoaksi mahdolliseksi päätökseksi ja ajatellen, ettei tämän jälkeen kukaan saisi tietää, kuka tappoi James Deanen.
"Minä tiedän sittenkin varmasti, kuka sen miesraukan tappoi", sanoi muuan hölmömäinen kaupunkilainen neiti Prettyn kuullen, juuri kun tämä poistui oikeussalista. "Tiedänpä niinkin."
"Kuka sitten, jos sen viisaudessasi luulet tietäväsi?" kysyi hänen toverinsa. "Sinä olet todella muita kuolevaisia ovelampi, jos sen tiedät, vaikka tutkintotuomari ja valamiehistö eivät saaneet selville sitä."
"Älä sinä puhu mitään kuolevaisten viisaudesta, sillä se ei kuulu tähän", vastasi hölmö. "Joku noista kirotuista laiskoista roikaleista, joita tänne markkinapäivinä saapuu vetelehtimään ja jotka eivät lähde pois paikkakunnalta yöksikään, on tehnyt tämän ilkeän rikoksen ja tappanut sen herrasmiehen — ehkä heitä on ollut parikin. Heikäläiset nukkuvat juuri sellaisissa paikoissa kuin tuo vanha hiekkakuoppakin on. No niin, herra jatkaa kävelyään sinne asti, he näkevät hänen hienot vaatteensa, kultaiset ketjunsa ja säteilevän timanttineulansa ja nitistävät hänet hengiltä. Se on niin selvä asia kuin vanha keppini tässä — sen ymmärtämiseen ei tarvita tutkintotuomareita, valamiehistöä, poliiseja eikä asianajajia. Minä vannon päässäni olevan enemmän tervettä järkeä kuin kaikilla asianajajilla ja tutkintotuomareilla yhteensä heidän kaikista puheistaan huolimatta."
Neiti Pretty meni asuntoonsa ajattelemaan. Hän mietti aika paljon sinä iltana ja kävi seuraavana aamuna poliisiasemalla puhuttelemassa Mellapontia.
"Minä olen muuttanut mieltäni", sanoi hän lyhyesti Mellapontin tarjottua hänelle tuolin.
"Kokonaan!"
"Niinkö?" kysyi Mellapont. "Kuinka sitten?"