"Saanko puhella teidän kanssanne kahden kesken hetkisen?" kysyi hän kohteliaasti.
Kauppias näytti hieman hämmästyvän, mutta astui kuitenkin heti myymäläpöydän ohi ja avattuaan erään oven kaupan perällä viittasi vierastaan astumaan sisään. Bartlett totteli katsahtaen häneen tavalla, jonka piti merkitä, että hän tahtoi keskustella omistajan kanssa yksityisesti.
"Asianne?" kysyi kauppias.
"Seikka on sellainen", vastasi Bartlett, "että minä olen yksityisetsivä ja olen saanut hoitaakseni hyvin tärkeän ja arkaluontoisen tehtävän. Teidän luonanne kävi äsken nuori nainen, jonka tunnen ja jota syystä epäilen. Meidän kesken puhuen, mitä hän halusi?"
Kauppias oli tarkasti katsellut Bartlettia. Ja tämä näyttikin varmasti sellaiselta, jollaisia yksityisetsivien luullaan olevan, sillä hänessä oli jotakin sentapaista. "Toivoakseni tässä ei ole mitään vialla", vastasi hän levottomasti. "Jos haluatte tietää, tuli tuo nuori nainen myymään minulle kelloa."
"Arvokasta kultakelloako?" kysyi Bartlett heti.
"Niin, kultakelloa juuri", vastasi kauppias. "Ja arvokasta. Nainen sanoi minulle saaneensa sen äskettäin testamenttilahjana eno-vainajaltaan. Mutta hän sanoi olevansa työläinen ja haluavansa mieluummin sen arvon rahassa kuin kellon ja pyysi minua ostamaan sen."
"Ja te ostitte?"
"Kyllä, ja maksoin hänelle siitä tavattoman hyvän hinnan. Viisikuudetta puntaa", vastasi kauppias. "Hän sai maksuosoituksen. Onko siinä mitään vialla?"
"Maksuosoituksen peruuttaminen on jo liian myöhäistä", sanoi Bartlett.
"Minä seurasin heitä pankkiin. Tytöllä oli eräs mies mukanaan…"