"Meillä on kylliksi rahaa maksaaksemme herra Shelmorelle", sanoi Kight yhä rohkeana ja itsetietoisena. "Me haluamme juuri hänet emmekä ketään toista."
Shelmore, josta rikosjutut tuntuivat vastenmielisiltä ja joka oli tullut oikeuteen vain neiti Prettyn pyynnöstä, ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä kuullessaan tämän suoran vaatimuksen, mutta hän nousi, meni syytettyjen aitioon ja alkoi kuiskaillen neuvotella Kightin kanssa. Sen jälkeen hän kääntyi puheenjohtajan puoleen pyytäen, että hänen sallittaisiin keskustella vankien kanssa viereisessä huoneessa. Ja sinne hän hetkisen kuluttua menikin heidän ja parin poliisin kanssa, jolloin viranomaiset poistuivat paikoiltaan verhojen taakse, ja yleisö, jota sali oli tungokseen asti täynnä, alkoi jäätyään oman onnensa nojaan arvailla, mitä vielä saisi kuulla. Sillä hyvin ilmeistä oli, että Kight ja Mary Sanders aikoivat kertoa jotakin.
Niin kului puoli tuntia. Kuuntelijain joukossa oli kolme miestä, jotka salaa mielessään pohtivat pian tulevien paljastusten mahdollisuuksia. Kuinka ne tulisivat vaikuttamaan häneen itseensä ja rouva Champernowneen, arvaili John Hackdale. Saisiko hän tietää jotakin sellaista, mistä olisi hänelle hyötyä, ihmetteli Simmons. Aikoivatkohan vangit kertoa jotakin sellaista, mikä vaikuttaisi häiritsevästi hänen suunnitelmiinsa, tuumi Bartlett. Kaikki nämä katsoivat salavihkaa Shelmoreen, kun hän vihdoinkin palasi saliin, hyötymättä kuitenkaan mitään näkemästään. Shelmore oli nähtävästi ihan tyyni.
Vangit palasivat aitioon, viranomaiset tulivat taas saliin, ja Shelmore nousi seisomaan asianajajien pöydän äärestä, kääntyen heihin päin.
"Minä olen nyt saanut neuvotella molempien syytettyjen kanssa", lausui hän rauhallisella äänellä, "ja voin myös ilmaista, että he minun neuvostani ovat luopuneet edelliseltä kannaltaan ja nyt tunnustavat itsensä syyllisiksi siihen, että he ovat pitäneet laittomasti hallussaan kultakelloa, jonka he täydellisesti myöntävät olleen herra James Deane-vainajan omaisuutta. He ovat myös valtuuttaneet minut ilmaisemaan oikeudelle täydellisen ja, kuten he väittävät, ehdottomasti uskottavan selostuksen siitä tavasta, kuinka he saivat haltuunsa tämän kellon ja muutamia muitakin arvoesineitä, joiden piilopaikan he ovat ilmoittaneet minulle. Siis lyhyesti sanoen, syytetyt haluavat keventää mieltänsä tunnustamalla kaikki ja myös palauttamalla, mitä ovat ottaneet. Ne viisikymmentä puntaa, jotka he saivat myydessään kellon, ovat vielä koskematta ja luovutetaan takaisin samoin kuin kaikki muutkin arvoesineet. Esitän nyt tämän kaiken arvoisalle oikeudelle, koska teidän tulee, kun vangit ovat valmiit tunnustamaan itsensä, syyllisiksi, jättää heidät lakimääräisiin käräjiin tuomittaviksi ja koska aion, ottaen huomioon heidän halunsa saada hyvittää tekemänsä vahingon, pyytää teitä päästämään heidät vapaiksi takuuta vastaan…"
Mellapont nousi äkkiä istuimeltaan. "Minä vastustan jokaista sellaista pyyntöä, arvoisa oikeus", sanoi hän. "Tästä voi nimittäin kehittyä vielä toinen vakavampi syytös. Sen vuoksi minä ehdottomasti vastustan heidän päästämistään väliaikaiseen vapauteen."
"Minä en tiedä lainkaan, mitä poliisimestari Mellapontilla on mielessä", huomautti Shelmore. "Mutta sittenkin aion uudistaa pyyntöni lopetettuani sanottavani. Hyvät herrat, nyt ryhdyn näiden molempien syytettyjen toivomuksesta tekemään selkoa siitä, kuinka he ovat hankkineet ja saaneet haltuunsa nämä kalleudet. He tajuavat molemmat täydellisesti, että he ovat tehneet väärin langetessaan äkilliseen kiusaukseen, eivätkä voi vedota mihinkään lieventävään asianhaaraan, vaikka kummallakin on oikeus — jota he voivat käyttää jälkeenpäin — tuoda esille todistuksia entisestä rehellisestä luonteestaan. Mitä jutun yksityiskohtiin tulee, niin arvoisa oikeus muistaa kai yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että äskettäin eräs James Deane, Cambornesta Cornwallista, tuli asumaan Southernstowen Chancellor-hotelliin ja poistui hotellista noin puolenyön tienoissa tuloiltanaan ja että hänen ruumiinsa löydettiin pari päivää myöhemmin eräästä hylätystä hiekkakuopasta kaupungin pohjoislaidalta. Kaikki ovat tähän saakka luulleet, että herra Deanella oli kuollessaan mukanaan paljon kalleuksia ja suuri summa rahaa ja että hänet murhattiin niiden vuoksi — siis lyhyesti sanoen, että hänellä poistuessaan hotellista sinä yönä oli rahansa ja kalleutensa mukanaan. Mutta totuus on kuitenkin sellainen, ettei hän ottanutkaan niitä mukaansa, vaan herra Deanen rahat, joita on melko suuri summa, ja hänen kalleutensa ovat näiden molempien syytettyjen hallussa, ja minä olen valmis heidän ohjeensa mukaan luovuttamaan ne poliisille heti tämän istunnon päätyttyä."
Tämä ilmoitus herätti väkisinkin kiihkeätä mutinaa yleisön joukossa, mutta Shelmore jatkoi tyynesti.
"Minut on valtuutettu kertomaan oikeudelle tarkasti koko tapahtuma", sanoi hän. "Puheena olevana iltana vei Mary Sanders herra Deanen huoneeseen lasillisen kuumaa maitoa. Herra Deane istui lukemassa, yöpuku ja aamunuttu yllään. Mary Sanders näki hänen pukupöydällään hänen kultakellonsa, ketjuineen, hänen timanttineulansa ja sormuksensa, jonkun verran rahaa ja kukkaron. Herra Deane käski hänen tuoda teetä seitsemän aikaan seuraavana aamuna, ja tyttö tekikin niin. Mutta tullessaan herra Deanen huoneeseen hän näki, ettei herra Deane ollutkaan siellä. Pukupöydällä olivat kuitenkin vielä ne kalleudet ja rahat, jotka hän oli nähnyt siinä edellisenä iltana. Hän oli olettanut herra Deanen poistuneen huoneestaan hetkiseksi ja meni itsekin tiehensä. Mutta myöhemmin huomattuaan, ettei herra Deane ollutkaan palannut, hän otaksui Deanen menneen kävelemään ennen aamiaista. Ja vieläkin myöhemmin, kun hänestä ei näkynyt jälkeäkään, hän otti rahat, kalleudet ja kukkaron pukupöydältä pistäen ne herra Deanen vaatteiden alle erääseen sen huoneen lipastoon, aikoen puhua siitä herra Deanelle, jahka tämä palaisi. Mutta herra Deane ei palannut lainkaan, ja vihdoin levisi uutinen herra Deanen ruumiin löytämisestä Chancellor-hotelliin. Mary Sanders kuuli sen ja tietysti silloin muisti, mitä oli tehnyt kalleuksille ja rahoille. Ja hän kertoi sen Kightille. Heti sen jälkeen poliisimestari Mellapont kuulusteli Kightiä ja Mary Sandersia, jolloin nämä päättelivät kuulemastaan ja löydön aiheuttamista juoruista poliisin ehdottomasti uskovan, että Deanella oli rahat taskussaan, sormukset sormissaan ja kallisarvoinen timanttineula kaulahuivissaan poistuessaan yöllä hotellista ja että Deane oli murhattu niiden vuoksi. Ja sen vuoksi — vaikken koetakaan väittää heitä syyttömiksi yhtä vähän kuin he itsekään sitä haluavat — he eivät voineet vastustaa kiusausta, vaan päättivät anastaa nämä kalleudet. Mary Sanders otti eri esineet lipastosta, jonne oli ne piilottanut, ja antoi ne Kightille, joka vei ne omaan kätköönsä. Ja kuta pitemmälti aikaa kului, sitä turvallisemmiksi he tunsivat itsensä, ja toissapäivänä, jolloin he viettivät lomapäivänsä Portsmouthissa, he päättivät ottaa kellon mukaansa ja myydä sen siellä, ja tuloksena siitä oli, että he nyt ovat joutuneet kiinni. Tämä on ehdoton totuuskoko jutussa, mikäli se koskee näitä kahta. Poliisimestari Mellapont vihjaisi äsken jotakin vakavammasta syytöksestä eikä tietenkään voinut tarkoittaa muuta kuin herra Deanen murhaa. Mutta, hyvät herrat, nämä kaksi syytettyä eivät kumpikaan tiedä siitä mitään. Molemmat voivat helposti todistaa, että he sinä yönä, jolloin murha epäilemättä tapahtui, olivat Chancellor-hotellissa, poistumatta kertaakaan sen ovien ulkopuolelle. Kuten jo äsken sanoin minut on valtuutettu myöntämään heidät syyllisiksi nyt esillä olevassa asiassa, ja minä voin myös luovuttaa poliisille heti kaiken muun kaivatun omaisuuden, paitsi kelloa, joka jo onkin poliisin hallussa. Vangit joutuvat ensi käräjiin tuomittaviksi, mutta uskallan heidän tunnustuksensa, korvaushalunsa ja heidän entisen ehdottoman rehellisen luonteensa vuoksi esittää asianmukaiseksi, että heidät päästetään takuuta vastaan vapaalle jalalle."
"Minä vastustan kaikkea sellaista jyrkästi", sanoi Mellapont kiivaasti. "Pyydän arvoisalta oikeudelta, ettei ryhdyttäisi tätä ehdotusta käsittelemään, vaan määrätään syytetyt jäämään vankilaan viikoksi tästä päivästä lukien."