Belling levitti kätensä pudistaen päätään.
"Siinä te olette kyllä oikeassa, herra poliisimestari", vastasi hän, "mutta jos olisitte hoitanut tällaista virkaa niin monta vuotta kuin minä, tietäisitte hotellien vieraiden usein tekevän kummallisia asioita. Minä sain aluksi vain sellaisen käsityksen, että tämä herrasmies oli lähtenyt kävelemään ja mennyt kauemmaksi aikomaansa päämäärää, syönyt aamiaisensa jossakin ja palaisi tavalliseen aikaan välipalalle. Sitten vaivauduin menemään hänen huoneeseensakin ja koska näin hänen nukkuneen vuoteessaan, tuki se ensi otaksumaani. Myöhemmin, kun häntä ei vieläkään kuulunut tulevaksi ja päivä — eilinen — kului pitemmälle, juolahti mieleeni, että herra Deanella on ehkä ystäviä naapuristossa ja että hän on mennyt aamiaiselle heidän luokseen viipyäkseen siellä koko päivän. Ja kuta enemmän aikaa kului, sitä oikeammaksi otaksuin toista mielipidettäni, että hänellä oli ystäviä. Te kai huomaatte tästä —"
"Odottakaahan hetkinen", keskeytti Mellapont kääntyen neiti Prettyn puoleen. "Onko teidän holhoojallanne joitakin ystäviä tai tuttavia Southernstowessa tai sen ympäristössä?" kysyi hän. "Tarkoitan, teidän tietääksenne?"
"Minun tietääkseni ei", vastasi neiti Pretty. "Minä olen todella ihan varma siitä, ettei hänellä ole. Herra Deane ei ole ennen viime maanantaita milloinkaan käynyt Southernstowessa eikä tunne ketään täällä eikä läheisyydessäkään. Me keskustelimme melko paljon Southernstowesta suunnitellessamme lomaamme. Hän halusi katsella tuomiokirkkoa, vanhoja valleja ja kaikkia vanhoja kirkkoja ja taloja täällä, ja jos hän olisi tuntenut jonkun täkäläisen tai läheisyydessä asuvan, olen varma, että hän olisi maininnut siitä minulle. Sen tiedän, ettei hän ole milloinkaan ennen oleskellut Englannin tässä osassa."
"Tämä näyttää kumoavan toisen teorianne, herra Belling", huomautti
Mellapont. "Mutta tehän aioitte juuri huomauttaa —"
"Minä aioin vain sanoa, että herra Deanen poissaolo näytti sopivan siihen, mitä hän kertoi minulle holhokkinsa tulosta", sanoi Belling. "Hän sanoi neiti Prettyn saapuvan tänne vasta keskiviikkona iltapäivällä. No niin, hän voi siis keskiviikon iltapäivään saakka tehdä mitä vain haluaisi, koska hänellä ei sitä ennen ollut mitään sovittua kohtausta, jonka vuoksi tarvitsisi pysytellä sisällä. Onko siis mikään uskottavampaa kuin se, että jos hänellä on ystäviä — minä sanon jos, muistakaa se — täällä tai jossakin läheisyydessä, hän viipyy heidän luonaan, kunnes hänen on aika tulla tapaamaan neiti Prettyä? Minä olin luullakseni oikeutettu ajattelemaan niin. Tänne saapuu useinkin herrasmiehiä, jotka tilattuaan huoneen ja saatuaan tavaransa sinne poistuvat tapaamaan jotakin henkilöä, palaamatta pariin kolmeen päivään. Minä ajattelin tässäkin tapauksessa samoin, luulin hänen menneen tapaamaan jotakin henkilöä ja jääneen hänen luokseen."
"Nuo ovat vain teorioja", sanoi Mellapont. "Puhukaamme nyt selvistä tosiseikoista. Ja peittelemätön totuus on sellainen, että herra Deane oli makuuhuoneessaan, numero seitsemännessä, täällä Chancellor-hotellissa kello yhdentoista aikaan maanantai-iltana ja että hän seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan oli hävinnyt jäljettömiin. Mutta milloin hän siis poistui? Maanantai-iltanako vaiko tiistai-aamuna. Herra Belling, sallikaa minun vaihtaa pari sanaa sen sisäkön kanssa, josta olemme kuulleet puhuttavan. Tuokaa hänet tänne."
Belling poistui huoneesta, ja Mellapont, katsahdettuaan oveen, kumartui neiti Prettyn puoleen.
"Olikohan holhoojallanne ehkä paljonkin rahaa mukanaan?" kysyi hän tyynesti. "Käteistä rahaa?"
"Oli kyllä", vastasi neiti Pretty heti. "Hänellä oli kai paljonkin rahaa, koska aioimme matkustaa mantereelle. Hän otti sitä paitsi aina paljon mukaansa lähtiessään matkoille. Minä tiedän sen, sillä olen usein ennenkin matkustellut hänen kanssaan."