Mutta olihan rouva Champernowne jäljellä. Ja rouva Champernowne oli rikas, hyvin rikas nainen. Hän oikein kieri rahassa, sanoivat kaikki ne, jotka tiesivät jotakin. Ja hän oli hyvin vaikutusvaltainen nainen, suoraan sanoen suuri yhteiskunnallisesti, julkisesti ja poliittisesti, suuri joka tavalla. Hän oli Southernstowen pormestari, St. Peterin ja St. Paulin sairaalan tarkastaja, Auberonin armeliaisuuslaitoksen johtokunnan puheenjohtaja, Southernstowen vanhoillisen naisyhdistyksen presidentti, ja taivas yksin tiesi, mitä hän ei ollut, tuumi Bartlett. Ja nyt tämä rouva aikoi mennä naimisiin Childerstonen puistotilan omistajan, sir Reville Childerstonen kanssa ja päästä ladyksi. Se oli tärkeä, hyvin tärkeä seikka, koska sir Reville ei ollut nykyaikainen nousukas, vaan jo viidestoista parooni samaa sukua ja paljon ennen kuin hänen esi-isänsä olivat saavuttaneet aatelisarvonsa, olivat he asuneet Childerstonessa vuosisatoja. Rouva Champernowne eli tuleva lady Childerstone oli siis varmasti oikea henkilö, joka suostuisi maksamaan paljonkin, ettei hänen nimeään sekoitettaisi mihinkään - niin sanottuun häväistysjuttuun.
Bartlett pysyi hyvin tyynenä koko iltapäivän, ja rauhallisen ravintolan emäntä, joka oli ennen vanhaan tiennyt hänen olevan hyvin kärkkään juopottelemaan, hämmästyi huomatessaan hänen käyneen perin kohtuulliseksi ja juovan teetä kello viiden aikaan. Sen jälkeen lähti hän lyhyelle kävelylle läheisille kujille ja pyysi palattuaan kynän, mustetta ja paperia. Koska hän oli ollut aikoinaan taitava konttoristi, oli hän ylpeä kauniista käsialastaan ja koettikin nyt tehdä parastaan sepittäessään seuraavan kirjeen.
"Waggoner's Rest keskiviikkoiltana.
Arvoisa Herra!
Ehkä olisi parhaaksi jokaiselle asianomaiselle, jos tulisitte luokseni yksityisasuntooni edellä mainittuun taloon tänä iltana teille sopivimpaan aikaan.
Kunnioittavimmin
James Bartlett."
Osoittaen tämän lyhyen ja kaavamaisen ilmoituksen herra John Hackdalelle, 23 St. Sigfrid-aukion varrelle, Bartlett antoi sen ja puoli shillingiä emännän pojalle, jonka piti viedä se heti perille, ja istuutui sitten odottamaan tulosta. Mutta hän oli varma siitä, että Hackdale tulisi, ja niin kävikin kello seitsemän aikaan.
Hackdalelle olisi ollut hyödyksi, jos hän olisi voinut teeskennellä välinpitämättömyyttä, ellei juuri päättäväisyyttä Bartlettia kohtaan. Mutta Bartlett huomasi heti hänen entisen levottomuutensa. Hackdale katsahti häneen heti huoneeseen tultuaan kuin hermostunut ihminen kummalliseen elukkaan, joka ehkä voi äkkiä hypätä hänen niskaansa. Hän vastasi Bartlettin kohteliaiseen tervehdykseen vain nyökäten, istuutui tuoliin, johon Bartlett oli viitannut, ja virkkoi melkein äreästi: "Mitä te haluatte? Näettehän, että minä olen tullut."
"Tahdon puhua asioista, herra Hackdale, pelkistä asioista", vastasi Bartlett, "kunkin asianomaisen hyödyksi, kuten jo kirjeessäni mainitsin. Minulla on jotakin kerrottavaa ja luullakseni tiedätte, kuka on sopivin ostaja. Mutta ellette tiedä, voin kääntyä jonkun toisen puoleen."
"Te ette siis pysy tekemässänne sopimuksessa?" sanoi Hackdale.