Hackdale katsoi häneen merkitsevästi.
"Eläessään hän voi kertoa milloin tahansa samat asiat kuin nytkin", sanoi hän. "Niin, elinkorko on luvattava hänelle koko hänen elämänsä ajaksi."
"Kuka se mies on?" kysyi rouva Champernowne äkkiä.
"James Bartlett", vastasi Hackdale. "James Bartlett."
Rouva Champernownen ilme vääristyi inhosta.
"Bartlettko?" huudahti hän. "Mutta hänhän on juoppo! Ja juoppo lörpöttelee."
Mutta Hackdale pudisti päätään.
"Hän oli kyllä sellainen ennen", sanoi hän, "mutta nyt hän näyttää parantaneen tapansa ja tulleen hyvin kohtuulliseksi — liiankin kohtuulliseksi, minun mielestäni. Luulen rahojen parantaneen hänet. Hän on nyt luullakseni siirtänyt myötätuntonsa pankkitiliin, jota hän näyttää ainakin haluavan kovin mielellään suurentaa. Ei, jos hänen vaatimuksiinsa suostutaan vihjaamallani tavalla, ei hän puhu. En tunne ainoatakaan täkäläistä, joka olisi niin hyvin selvillä omista eduistaan kuin hän nykyään."
"No niin", sanoi rouva Champernowne. "Toteuttakaamme siis tämä suunnitelmamme. Tahdotteko pitää siitä huolta?"
Hackdale nyökkäsi oveen päin, josta oli tullut huoneeseen.