"Hän on täällä, rouva Champernowne", vastasi hän. "Pidin nimittäin parhaana tuoda hänet tänne. Te otatte hänet puheillenne, esiinnytte niin ankarasti ja asiallisesti kuin suinkin ja annatte hänen huomata, että hän on joutunut tekemisiin hyvin teräväpäisen naisen kanssa. Olkaa luja häntä kohtaan. Hänen on paljon parempi sopia teidän kanssanne asiasta, koska olette päähenkilö, kuin minun kanssani, jos ryhtyisin välittäjäksi. Tuonko hänet tänne, rouva Champernowne?"
Hän nousi nähdessään rouvan nyökäyttävän päätään ja poistuen huoneesta meni hallin poikki hakemaan Bartlettia. Mikäli hän voi huomata, oli halli tyhjä. Mutta siinä hän erehtyi. Sen äärimmäisessä varjoisassa päässä hiiviskeli Jane Pratt valppaana epäillen Simmonsin veljen hommia ja pitäen silmänsä ja korvansa auki. Hän näki Hackdalen hakevan Bartlettin pienestä aamuhuoneesta ja huomasi heidän kuiskailevan keskenään mennessään hallin poikki ja katoavan salonkiin. Ovi vedettiin kiinni. Ja Jane Pratt, muistaen äkkiä emäntänsä kummallisen ja omituisen vastahakoisuuden vetää verhoja ja kaihtimia ikkunoiden eteen, hiipi pois varjosta, livahti pihalle sivuovesta ja kiersi pensaikon taakse, jonka laakerien ja liljojen välistä voi katsella suoraan salongin ikkunaan pysyen itse turvallisesti piilossa.
Bartlett seurasi Hackdalea rouva Champernownen luo hyvin uteliaana. Hän muisti kerran tavanneensa rouvan ihan erilaisissa olosuhteissa. Kohtauspaikkana oli silloin ollut poliisilaitoksen oikeussali, ja rouva Champernownen ollessa tuomarina hän oli itse ollut syytettyjen aitiossa. Rouva Champernowne, toimiessaan pormestarina, ei ollut ainoastaan sakottanut häntä, vaan myös pitänyt hänelle vakavan nuhdesaarnan ja saanut hänet tuntemaan itsensä melko mitättömäksi olennoksi. Mutta nyt olivat asiat muuttuneet. Bartlett oli taipuvainen pitämään itseään tuomarina ja rouva Champernownea rikollisena. Hän nosti päänsä pystyyn ja käyttäytyi niin hyvin ja ylpeästi kuin suinkin muistaen, mitä äsken oli sanonut Hackdalelle, että hän ennen muinoin oli ollut herrasmies.
Mutta Bartlett nolostui sittenkin aika lailla. Tämä rouva Champernowne, joka istui kirjoituspulpettinsa ääressä, oli yhtä kauhistuttava kuin Southernstowen pormestari istuessaan suuressa virkatuolissaan. Vaikka hänen hyvin säilyneet kasvonsa olivatkin kauniit ja viehättävät, voi hän muuttaa ne tavattoman ankariksi ja torjuviksi, ja hän katsoi nyt Bartlettiin, kun Hackdale toi hänet sisälle, melkein samoin kuin olisi katsonut johonkin äskettäin vangittuun murtovarkaaseen, joka on laahattu oikeuden tuomittavaksi. Kun hän viittasi Hackdalea istuutumaan, jätti hän Bartlettin seisomaan ja mittaili tätä katseellaan kiireestä kantapäähän niin, että Bartlettin oli suorastaan hankala seistä hänen edessään. Tarkastelu ei koskenut pukua — Bartlett olikin niin varma säädyllisestä, vieläpä hienosta asustaan, ettei tuntenut sen vuoksi levottomuutta — vaan rouva tuijotti kuin olisi tutkinut miehen sielua, katsonut hänen sisimpäänsä. Partlett huomasi äkkiä, ettei tämä nainen ollutkaan niin pehmeä kuin voi eikä niin taipuvainen kuin ohut metalli, ja hänen itsetietoisuutensa alkoi sulaa.
"No niin, Bartlett", aloitti rouva Champernowne terävällä, asiallisella äänellä, "minusta näyttää kuin meidän pitäisi selvittää joitakin välejä keskenämme. Mutta minä en aio tehdä sopimuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat huikentelevaisia. Siitä ei ole vielä kulunut pitkääkään aikaa, kun teidät tuotiin eteeni syytettynä juopumuksesta, ja minä sakotin teitä. Kuinka voin tietää teidän muuttaneen käytöstänne?"
Bartlett levitti kätensä, näyttäen loukatulta viattomuudelta.
"Näytänkö sentapaiselta mieheltä, johon viittasitte, rouva Champernowne?" kysyi hän pahastuneena. "Minä olin kyllä sellainen joku aika sitten, mutta nyt voin sanoa omaksuneeni toiset tavat ja toisenlaisen suunnan. Minä aion hankkia itselleni arvokkaan yhteiskunnallisen aseman, rouva Champernowne, erittäin arvokkaan. Se onkin vain palaamista siihen, millainen ennen vanhaan olin — täällä elää vielä paljon ihmisiä, rouva Champernowne, jotka voivat muistaa minun olleen hyvin kunnioitettavan henkilön."
"Hauskaa kuulla, että olette parantanut tapanne, Bartlett", sanoi rouva Champernowne. "Mutta pelkään, että jos vietätte joutilasta elämää helposti saaduilla rahoilla, rupeatte huvittelemaan, joudutte huonoon seuraan ja palaatte entiseen elämäntapaanne. Ja kun viiniä on päässä, purkautuu totuus ulos. Kaiketi ymmärrätte tarkoitukseni."
"Kyllä, täydellisesti, rouva Champernowne", vastasi Bartlett, "enkä ole lainkaan loukkaantunut. Mutta vakuutan teille, että kunnianhimoni tähtää muualle, ihan muualle. Ensiksikään en aio jäädä asumaan tänne enkä siis joudu kiusaukseen liittyä huonoon seuraan, josta suvaitsitte puhua. Eroan siitä kokonaan, rouva Champernowne — niin minä aion tehdä."
Rouva Champernowne ja Hackdale katsahtivat toisiinsa. Hackdale ymmärsi hänen katseensa kehoitukseksi sekaantua asiaan.