Darrellin tummat kasvot punastuivat.
"Minä — asia on niin, ettemme me tunne ketään", hän vastasi. "Me olemme olleet Englannissa vain muutaman kuukauden, ja…"
"Eikö sisarellanne ole naistuttavia?" kysyi Hextall.
"Pelkään, ettei ole", vastasi Darrell.
"Sitten minä esittäisin", virkkoi Hextall, "että te luopuisitte muutamiksi päiviksi omista ystävistänne ja omistaisitte itsenne huolehtimaan, että sisarenne tulee kunnollisesti hoidetuksi. Minä huolehdin hänestä lääkärinä, mutta lääkäri ja hoitajattaret eivät ole omaisia, te tiedätte, ja —"
Kesteven saapui heidän luokseen sivuovesta aikataulu kädessään. Hän kumarsi tyynesti Hextallille ja kääntyi Tressiin päin.
"Yksi ja kaksikymmentäviisi lähtee sopiva juna", hän sanoi. "Ajatteles, me —"
Darrell Tress katsahti Hextalliin.
"Tohtori arvelee että minun olisi jäätävä kotiin huolehtimaan
Paquitasta", hän sanoi. "Minä — minä luulen, että minun on se tehtävä.
Minä en siis tule, Kesteven. Mene sinä."
Hextall havaitsi nopean välähdyksen Kestevenin silmissä. Hän käsitti sen merkityksen — se osoitti niin selvästi kuin katse voi osoittaa, ettei Kesteven ollut niitä miehiä, joitten suunnitelmia voitiin häiritä. Mutta välähdys oli poissa yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin — ja Kesteven käänsi tyynen ja suopean katseen Hextalliin.