"Oh, tietysti, jos kerran tohtori Hextall arvelee niin!" hän virkkoi. "Tietysti — varmastikin! Mutta minä käsitin tarvittavan ehdotonta hiljaisuutta, joten oletin parhaimmaksi, että me olisimme tieltä poissa. Jos sinä siis haluat jäädä sisaresi luokse —"
Hextall poistui hoidokkinsa huoneeseen, mutta täällä ei ollutkaan riippuvainen ja alistunut potilas, vaan itseensä luottava, lujatahtoinen nuori nainen, joka vastasi itseään koskeviin kysymyksiin halukkaasti ja vaati toisilta vastauksen omiinsa.
"Minä en suostu makaamaan täällä", hän sanoi. "Kaikki moisen pienen naarmun vuoksi! Sehän on naurettavaa!"
Yksi hoitajattarista, vanhemman puoleinen nainen, hymyili kainostellen tohtorille.
"Neiti Tress tahtoo nousta ylös", hän huomautti.
"Ei missään tapauksessa tänään", määräsi Hextall katsahtaen häneen kohdistettuihin kapinallisesti vetoaviin silmiin. "Te saisitte kuumeen ja silloin en minä voi vastata mahdollisista seurauksista. Tämä oli enemmän kuin pelkkä naarmu, kuten tiedätte. Kuulahan oli tunkeutunut koko lailla syvälle."
Paquita Tress käänsi hitaasti päätään ja silmäili Hextallia vakavasti minuutin ajan.
"Lähettäkää nuo naiset pois", hän sanoi odottamattoman päättävästi.
"Minä tahdon puhua teille — kahdenkesken."
Hoitajattaret poistuivat, ja Hextall istuutui vuoteen viereen.
"No niin?" hän kysyi rauhallisesti. "Mitä teillä olisi sanottavaa?"