Polbeck ja Georgetownin sähkösanoma olivat vieneet Smithiltä koko aamun, joten hän ei ollut ehtinyt lainkaan ajattelemaan neiti Brockin juttua. Aamiaista syödessään hän oli silmäillyt aamulehteä ja nähnyt, ettei uusia käänteitä ollut ilmaantunut; ainakaan ei poliisilaitos ollut antanut sanomalehdille tuoreita tietoja. Smith ei niin ollen tiennyt, oliko rouva Renton lupauksensa mukaan käynyt New Scotland Yardissa ja mitä siitä oli koitunut. Mitään uutta ei myöskään ollut sanomalehdessä, jonka hän osti junassa lähtiessään Weymouthin asemalta aikaisin sinä iltapäivänä. Mutta Readingiin saavuttuaan hän sai Lontoon iltalehtien aikaisemmat painokset, ja huomiotaherättävä otsake osoitti poliisien olleen toimeliaita — tai ainakin saaneen osakseen kunnian toisten toimeliaisuudesta.

Otsakkeessa puhuttiin tärkeistä käänteistä. Mutta ensimmäisen kappaleen luettuaan Smith nauroi hiljaa ja ivallisesti. Ilmeisesti oli rouva Renton käynyt etsivässä osastossa ja kertonut viranomaisille täsmälleen samat asiat kuin oli kertonut Darrell Tressin työhuoneessa olleille miehille. Ja sanomalehdille annetun, virallisen tiedotuksen nojalla oli perin selvää, että viranomaiset katsoivat tämän täydelleen selittävän, miksi rouva Renton oli käynyt neiti Brockin asunnossa.

"On aivan ilmeistä", jatkui selostus, "että kovaonninen nuori nainen oli kovin hermostunut ja huolestunut rouva Rentonin käydessä hänen luonaan, ja emännän, rouva Hodgsonin lausunto tuntuu osoittavan, että hän oli yhtä hermostunut ja vaivautunut seuraavana päivänä. Rouva Hodgsonin sanojen mukaan neiti Brock tuskin maistoi hänelle tarjottuja ruokia, hänen nähtiin ja kuultiin paljon kävelevän edestakaisin huoneessaan, ja hän oli silminnähtävästi tuskainen ja hajamielinen. Hän näytti äärimmäisen hermostuneelta, kun hänelle tuotiin aikaisemmin mainittu sähkösanoma, ja palvelija, joka näki hänen astuvan ajurin vaunuihin tuntemattoman miehen seurassa, väittää hänen puhuneen kumppanilleen hyvin kiihtyneeseen tapaan. Onneksi on ajuri ilmoittautunut. Myöhään eilenillalla hän saapui New Scotland Yardiin ja kertoi tarinansa viranomaisille. Hän muisti, että kysymyksessä olevat henkilöt olivat pysähdyttäneet hänet Laburnum-pengermän kulmassa, ja miehen käskystä hän oli ajanut Park Lanen kohdalle Upper Grosvenor-kadulle, jota myöten hän oli jatkanut matkaansa laskettuaan kyydittävänsä maahan. Poliisit suorittivat tiedusteluja tämän kertomuksen perusteella."

Smith naurahti taaskin heittäessään sanomalehden syrjään. Sen jälkeen hän vaipui pohtimaan asioita oman järkeilynsä mukaisesti ja oli yhäti mietteissään, kun hän kello seitsemän saapui Pumppu-pihaan, aukaisi toimistonsa oven ja näki vastassaan aina säntillisen Stylerin.

XXVI

STYLERIN HAVAINTOJA

Sillä aikaa kun Smith matkasi Weymouthiin, meni Styler, jonka aika ei ollut niin täpärällä, verkkaisesti asuntoonsa, pani uskollisen moottoripyöränsä kuntoon ja lähti aikanansa hupaiselle ilta-ajelulle pitkin Surrayta. Hänellä ei ollut erikoista syytä saapua Lynneen ennen pimeän tuloa, ja sen mukaisesti lian eteni etelään päin kohtuullista vauhtia. Ajan runsaus myöskin viekoitteli Stylerin matkansa puolivälissä poikkeamaan miellyttävään, tien ohessa olevaan majataloon Dorkingin läheisyydessä ja tilaamaan tuopin vaahtoavaa, karvasta olutta; ja kun hän rakasti todellista maalaisluontoa ja raitista ilmaa, vei hän tuoppinsa kapakan pihalle ja istuutui rakennuksen vinoruutuisten ikkunoiden ja heiluvan nimikilven alle sijoitetulle penkille. Ja istuessaan tummenevassa hämärässä, keskustellen ystävällisesti erään tavarankuljettajan kanssa, joka juotti hevosiaan altaasta, hän huomasi Lontoosta päin etelää kohti kiitävän siron auton. Se suhahti majatalon ohitse vinhaa vauhtia ja oli kadonnut yhdessä sekunnissa. Mutta Stylerillä oli erittäin terävät silmät, ja hän oli tuntenut komeassa autossa istuvista henkilöistä toisen rouva Rentoniksi. Mutta hän oli hyvillään nähdessään, ettei rouva Renton tuntenut häntä aikaisemmin samana päivänä Darrell Tressin asunnossa kohtaamansa seurueen neljänneksi jäseneksi. Rouva Renton ei itse asiassa vilkaissutkaan majataloon eikä sen penkillä istuvaan oluenjuojaan; ohi kiitäessään hän innokkaasti keskusteli kumppaninsa kanssa. Ja Styler pani merkille, että hänen puhetoverinsa oli pitkä, vanhahko herra, joka ulkonäöstä päättäen oli tai oli ollut armeijassa.

Styler tyhjensi oluttuoppinsa vähääkään hätäilemättä, mutta noustuaan jälleen pyörälleen hän kiihdytti nopeuttaan. Pimeä alkoi olla käsissä, kun hän ajoi Lynnen Vaakunan tallipihalle, sijoitti koneensa vaunuvajaan ja meni tarjoiluhuoneeseen tilaamaan yösijaa. Siellä hän viipyi muutamia minuutteja, tarinoiden isännän kanssa; sitten hän vihjasi, että hänen oli suoritettava pieni asia kylässä, ja lähti pimeään ulko-ilmaan. Isäntä luuli Stylerin aikovan poliisiasemalle, mutta vaikka Styler kääntyikin siihen suuntaan, poikkesi hän pian toisaalle. Jos joku olisi seurannut hänen jälkiään, olisi hän huomannut niiden monien mutkien ja koukeroiden jälkeen vievän rouva Rentonin asunnon, Warrenin, läheisyyteen.

Kuten hyvin monilla muilla ihmisillä, jotka ovat antautuneet tällaisiin tutkimuksiin, ei Stylerilläkään ollut selvää käsitystä siitä, mitä hän aikoi tehdä. Mutta hänellä oli hyvä usko sattumaan; hän uskoi varmasti, että ilmenisi jotakin, mistä olisi hänelle hyötyä ja etua. Aluksi hän luikerteli käärmeen tavoin rouva Rentonin rauhaiselle pihalle ja silmäili taloa pensaan suotuisesta piilosta. Sekä ylä- että alakerrassa oli valaistuja ikkunoita, mutta koska kaikki verhot olivat tiiviisti suljetut, oivalsi Styler pian, ettei hän saisi kovinkaan hyvää tilaisuutta tirkistää sisälle. Se oli harmillista, koska hän oli toivonut näkevänsä rouva Rentonin kumppanin läheltä. Hänen sitten aprikoidessaan, mitä hänen pitäisi ensinnä tehdä, avautui eteissalin ovi, ja sisältä tulvivassa valossa Styler näki rouva Rentonin ja hänen kanssaan autossa istuneen miehen astuvan ulos ja lähtevän ripeästi kävelemään erästä sivukäytävää myöten. Minuutin kuluttua hän kuuli puutarhaportin salvan kalahtavan ja sitten askelia kovalta maantieltä. Vielä toisen minuutin kuluttua hän oli kiskaissut kengät jalastaan, pujahtanut pois pensaikosta ja seurasi askelten ääniä turvallisen välimatkan päässä.

Hänen edellään olevat henkilöt nousivat rinnettä ja astelivat raittia pitkin Lynne Courtin puistoa ja kartanoaluetta ympäröivää metsikköä kohti. Styler arveli rouva Rentonin kumppaneineen ehkä mielivän sinne; ja minne tahansa he menisivät, sinne veisi hänenkin matkansa. Mutta ennenkuin hän ennätti sen enempää pohtia sitä seikkaa, kääntyivät hänen vainuttavansa syrjään ja lähtivät metsäpolkua pitkin suoraan sitä syrjäistä majaa kohti, jossa Samuel Pegge asui.