"Kuusi tai seitsemän vuotta sitten joutui Ranskaan jäänyt Legette sikäläisten poliisien kynsiin, ja häneen kohdistettiin hyvin raskas syytös petoksesta ja väärennyksestä — niin raskas, että hänet tuomittiin pakkotyöhön elinkaudeksi ja lähetettiin aikanaan ranskalaiseen Guianaan, Cayennen rangaistussiirtolaan. Hän oli pysytellyt jollakin tavoin kosketuksissa Kestevenin kanssa, ja sitten kun hänet oli tuomittu, joutui erinäisiä hänen papereitaan ja asiakirjojaan Kestevenin haltuun. Niiden joukossa oli äsken mainitsemani avioliiton vihkimätodistus ja sitä koskevia muistiinpanoja. Kesteven, joka aina ajatteli tulevaisuutta, pisti nämä paperit varmaan säilöön tulevan tarpeen varalle.
"Varsin kohta senjälkeen joutui Kesteven itse ikävyyksiin täällä — samoin Tickell. He katosivat vähäksi aikaa — Dartmoorin vankilaan. Ja siellä ollessaan he kumpikin sattumalta tutustuivat vanhaan herrasmieheen, jonka te tunnette nimellä Samuel Pegge ja joka oikeastaan on Septimus Philcox.
"Kesteven oli jättänyt koko joukon asiakirjoja vaimonsa talletettavaksi — ja viimemainitulla oli luontainen lahja nuuskia asioita selville. Hän antautui ottamaan mahdollisimman tarkan selon Legetten ja tuntemattoman naisen avioliitosta. Ja hän sai selville — hän piti kaikki omina tietoinaan, muistakaa! — eräitä omituisia seikkoja. Hän sai selville, että todistuksessa mainittu neiti Maud Eleanor Rivers oikeastaan oli neiti Maud Esmondhaugh, joka aikoja sitten oli katunut boheemielämään tekemäänsä hyppäystä ja palannut omaan piiriinsä. Vieläpä hän odotettuaan seitsemän vuotta kuulematta Legettestä mitään oli mennyt uudelleen avioliittoon — loordi Oronsayn kanssa, jolle — voin ilmoittaa teille — hän tunnusti koko jutun. He olivat jonkun verran tiedustelleet, ja heillä oli hyvä syy olettaa Legetten todella kuolleen — missään nimessä he eivät saaneet tietää, että hän oli Spencer Ellis, joka oli elinkautisena vankina Cayennessa. Mutta Kestevenin vaimo sai kaiken tämän selville — ja lisäksi hän pääsi kosketuksiin eräiden brittiläisessä Guianassa asuvien henkilöiden kanssa, jotka olivat runsasta palkkiota vastaan valmiit järjestämään niin, että Ellis pääsisi vapaaksi.
"Kaikki tämä oli valmista, ennenkuin Kesteven ja Tickell uudelleen pääsivät Dartmoorista ihmisten ilmoille. Melkein heti Kesteven tutustui nuoreen herra Darrell Tressiin ja alkoi imeä hänen omaisuuttaan kuiviin, mutta varovasti. Hän vei vaimonsa Tressien perheeseen neiti Brockin, kotiopettajattaren, nimellä. Kesteven, hänen vaimonsa ja Tickell sommittelivat sillä välin jättiläismäistä suunnitelmaa loordi Oronsayn kiristämiseksi. Ja juuri silloin Kesteven teki suuren erehdyksen. He tarvitsivat määrätyn summan käteistä rahaa — erinäisistä syistä Kesteven ei tahtonut ottaa sitä Tressiltä. Mutta kuten mainitsin, Kesteven oli tutustunut Septimus Philcoxiin Dartmoorissa ja tiesi Philcoxin helposti voivan hankkia pääomaa. Kohdattuaan Philcoxin Lynnessä hän, arvellen Philcoxia yhtä suureksi roistoksi kuin hän itse oli ja valmiiksi yhtymään hänen rumiin puuhiinsa, oli kyllin typerä kertoakseen Philcoxille salajuonesta ja pyytääkseen häntä hankkimaan tarvittavat rahat, luvaten palkkioksi melkoisen osan tuloista. Se oli hänen erehdyksensä — Philcox esiintyi hänelle viekkaasti, urkki häneltä kaikki tiedot — ja kertoi ne rouva Rentonille, naapurilleen, jonka hän tiesi lady Oronsayn sisareksi.
"Mutta juuri sitten tapahtumat kehittyivät hyvin nopeasti, ja minun on puhuttava niistä myöhempien havaintojen valossa. Neiti Tressille sattui tapaturma, ja hän saapui Lynne Courtiin seurassaan kaksi hoitajatarta. Toinen näistä hoitajattarista oli Ann Palliser, jolla oli syytä hautoa kostonhimoisia tunteita Kesteveniä vastaan ja joka olikin etsinyt häntä vuosikausia. Samana iltana, jona hän saapui Lynneen, ilmestyi sinne Kestevenkin, ja hän ilmeisesti näki Kestevenin ja tämän vaimon välisen kohtauksen talossa. Kun Kesteven myöhemmällä meni ulkosalle näyttämään Tickellille oikopolkua tielle, jota myöten Tickellin piti lähteä Weymouthiin kohtaamaan erästä asiamiestä Ellis-Legetten jutun tähden, väijyi Ann Palliser häntä, seurasi häntä ja ampui hänet. Kukaan ei näyttänyt epäilevänkään häntä — paitsi Kestevenin vaimo. Tämä epäili häntä — ja seuraavana päivänä hän karkasi Lynnestä Lontooseen tapaamaan minua, veljeään, ja pyytämään apua minulta. Ja nyt minä —"
"Hetkinen, suvaitkaa!" keskeytti Smith. "Miten johtui neiti Brock eli rouva Kesteven epäilemään Palliseria?"
"Kerron sen teille", vastasi Milhirst. "On muistettava, että sisareni terävänäköisyys oli suuresti herkistynyt Kestevenin koulussa ja että hän oli hyvin neuvokas. Hän kuuli Kestevenin murhasta kello puolikahdeksan, noustessaan makuulta. Kymmentä minuuttia myöhemmin hän näki Palliserin lähtevän talosta kylään päin. Hän oli jo pohtinut kaikenlaisia mahdollisuuksia ja hautonut monenlaisia mietteitä ja tiesi, että Palliser oli ainoa todella outo henkilö talossa. Palliserin huone oli hänen huoneensa vieressä — hän pujahti sinne. Ja pienessä käsilaukussa, jonka hän muiden muassa tarkasti, hän löysi muutamia vuosia aikaisemmin otetun Kestevenin valokuvan ja joitakuita kirjeitä. Hän löysi myöskin joitakuita Palliserin osoitekortteja ja otti niistä yhden — onnellinen ajatus!
"Te ette kenties pidä sitä kovinkaan paljona toimintapohjaksi, mutta sisaressani oli paljon — nimitettäköön sitä viekkaudeksi, jos niin haluatte — ja se riitti hänelle. Hän lähti — hiljaa. Kesteven oli edellisenä iltana antanut hänelle rahaa; hän otti rahat mukaansa. Hänellä oli myöskin herra Tressin Queen-Anne-kadun varrella sijaitsevan asunnon avain, ja heti kaupunkiin saavuttuaan hän kävi ottamassa sieltä mainitsemani vihkimätodistuksen — se oli kätketty hänen miehensä vanhaan pukuun. Sitten hän tuli minun toimistooni. Kovaksi onneksi olin matkoilla Pohjois-Englannissa. Hän oli hyvin hätäytynyt ja sai sihteerini sähköttämään minulle, pyytäen minua palaamaan. Senjälkeen hän kävi vuokraamassa asunnon, jossa hän oli ennenkin majaillut. Ja sitten hän teki teon, jota hän oli miettinyt aamusta saakka. Hän tiesi rouva Rentonin olevan kaupungissa ja kirjoitti viimemainitulle, pyytäen häntä tulemaan käymään luonaan, aikoen kertoa hänelle koko kiristyssuunnitelman jutun; nyt, kun Kesteven oli kuollut, ei hän enää tahtonut tietää siitä mitään. Mutta ennenkuin hän ehti sitä tehdä, hän sai minulta sähkösanoman, jossa ilmoitin palaavani heti.
"Niinpä hän lähetti rouva Rentonin pois ja hänen poistuttuaan lähti tapaamaan minua King's Crossin rautatieasemalle, kertoen siellä minulle kaikki. Se oli tietystikin kaikki uutta minulle — salajuoni nimittäin. Mutta ennen kaikkea oli otettava selkoa Palliserin ja Kestevenin ilmeisistä suhteista. Seuraavana päivänä sain apua poliisilaitokselta, ja me tarkastimme Palliserin huoneet. Ja sieltä löysimme runsaasti sellaisia papereita, jotka osoittivat, että Palliserilla oli yllin kyllin syytä olla mustasukkainen ja kostonhimoinen Kesteveniä kohtaan, jonka hän oli tuntenut muutamia vuosia aikaisemmin ja jota hän oli siitä pitäen etsinyt.
"Nyt siis olivat poliisit työssä samoin kuin minäkin. Mutta oli tehtävä enemmänkin — ja tuloksia saatiin enemmän. Samana iltana vein sisareni loordi Oronsayn luokse hänen asuntoonsa kertomaan hänelle kiristyssuunnitelmasta — hän oli luonnollisestikin jo kuullut rouva Rentonilta ja majuri Esmondhaughilta, mitä Philcox oli paljastanut. Juuri minä tietystikin ajoin sisareni kanssa Laburnum-pengermältä Upper-Grosnevor-kadun kulmaan. Ilmoitin sen poliiseille paljoa aikaisemmin kuin ajuri ilmoittautui — poliisit ja minä olemme olleet yhteistyössä koko ajan. Ja lähdettyämme loordi Oronsayn luota sisareni ja minä kävelimme takaisin Stanhope-portille, keskustellen asioista. Hän tahtoi mennä puiston halki käydäkseen erään ystävänsä luona Kensingtonin High-kadun varrella ja vasta sitten palata kotiinsa Laburnum-pengermälle. Minä olisin tahtonut hänen ajavan, mutta hän halusi kävellä. Olin sopinut kohtaavani erään etsivän ja saatettuani sisartani vähän matkaa puistoon erosin hänestä. Hän asteli leveätä tietä — se on hyvin valaistu, se muistettakoon — joka vie puiston halki Kensingtonia kohti. Seuraavana aamuna kuulin, että hänet oli löydetty kuoliaaksi iskettynä."