"Tuo kaikki on oikein", hän sanoi huomattavasti muukalaisella murteella. "Mutta me emme tiedä mitään neiti Tressistä tahi neiti Kenhyvästä — me emme tiedä kenenkään täällä asujan nimeä — neidin, rouvan tahi herran. Me haemme noita kahta miestä, jotka tapasimme täällä toissa yönä — miehen, joka toi meidät tänne, ja sen toisen, jonka kohtasimme täällä — nuoren naisen seurassa." Hextall säpsähti kuullessaan sen ylenkatseellisen äänensävyn, jolla viimeiset sanat oli lausuttu. Hän punastui ja suoristautui ja loi puhujaan varoittavan katseen.
"Teidän on parasta käyttää kohteliaampaa äänensävyä", hän huomautti. Puhuteltu naurahti, näyttäen mustien viiksien alta valkoiset hampaansa, ja hänen silmiinsä tuli närkästynyt ilme.
"Hyvä on — aivan niin!" hän virkkoi silmäten toveriinsa. "Jos minä puhun teille peittelemättömästi, niin vieläkin peittelemättömämmin voin puhua poliisille — eikö niin? Me kutsumme poliisin, ellemme saa hyvitystä täällä, ymmärrättehän? Teitä emme tarkoita loukata — te olette lääkäri — niinpä niin! Mutta — te ette tiedä kaikkea."
"Minä en voi sallia sairaani häiritsemistä", toisti Hextall, joka ei osannut muutakaan sanoa. "Minun on pyydettävä teitä poistumaan. Tulkaa takaisin — jos teidän täytyy — kun herra Tress koteutuu."
"Herra Tress? Oh, niin, mutta me emme tunne ketään herra Tressiä", väitti puhetta johtava samalla kun hänen toverinsa nauroi epäilevästi. "Ainoa minkä tunnemme on — tämä huoneusto. Ja mitä meille täällä tapahtui. Osan te siitä näitte — lopun. Kuulkaahan!" hän jatkoi vilkkaammin. "Me selitämme teille, miten asian laita on, niin. Sitten te ymmärrätte. Me olemme kreikkalaisia herrasmiehiä — liikealalla Manchesterissa — hyvin tunnettuja herrasmiehiä. Me tulimme Lontooseen hieman huvittelemaan, niinpä niin. Toissailtana söimme päivällistä Imperial-kahvilassa — hyvä on. Jouduimme puheisiin — tiedättehän — tuon täällä näkemänne vanhemman hienonnäköisen miehen kanssa. Joimme pari lasillista hänen seurassaan — hyvin miellyttävä mies, kerrassaan mukava. Hän esitti, että pelaisimme hieman korttia erään hänen ystävänsä luona. Hyvä on — meillä ei ole mitään pientä peliseuraa vastaan, niinhän? Me tulemme hänen mukanaan tänne ja tapaamme tuon nuoren miehen ja — nuoren naisen. Kaikki sujuu alussa hyvin — nautimme toiset lasilliset — puhelemme — peräti miellyttävää — oh peräti! Sitten nuori nainen poistuu, ja me ryhdymme pelaamaan. Me pelaamme jonkun ajan ja minä rupean voittamaan — täysin rehellisesti minä voitan. Minä en harjoita petosta — en! Miksi minä niin tekisin? — Minä olen herrasmies; minulla itselläni on kylliksi rahoja — mutta! — minä annan teille nimikorttini, osoittaakseni kuka olen — ystäväni antaa myös nimikorttinsa. Kysykää Manchesterissa keltä tahansa tokko he tuntevat meidän nimemme — ah, niin!"
Ennenkuin Hextall oli ennättänyt tekemään mitään heitä estääkseen, veti kumpainenkin esille kauniin nimikorttikotelon ja pakotti hänet vastaanottamaan erinomaisesti valmistetun ja piirretyn nimikortin. Hän silmäsi niihin ja luki: Mr. Victor Demetriadi — Mr. George Chimbouloglos. Kumpaisenkin kortin kulmaan oli merkitty osoite, joka viittasi erääseen Manchesterin parhaista asuntokortteleista.
"Nämä! — kaikki oikein — niinhän?" jatkoi herra Victor Demetriadi. "Peräti mukiinmeneviä — eikö niin? No hyvä, minä kerron teille edelleen. Me jatkamme pelaamista — minä voitan enemmän — minä voitan kaksitoista sataa puntaa — niin!"
"Kaksitoista sataa puntaa!" huudahti Hextall.
"Niin, mutta puoli tuntia varemmin minä olin häviöllä viisitoista sataa!" kivahti Demetriadi. "Silloin ei ollut puhetta petoksesta — ei! Mutta, nähkääs, me olimme sopineet, että peli lopetettaisiin täsmällisesti kello kaksi. No, viittä minuuttia vaille kaksi minä olen voitolla kaksitoista sataa — ne ovat minun taskussani, koska me suoritimme häviömme pelin aikana. Silloin tulee tyttö — tuo nuori nainen — revolverin kanssa ja sanoo, että me olemme petkuttaneet hänen veljeään — varsinkin minä! — ja uhkaa ampua — varsinkin minut — ja pitää revolveria päätäni kohti ojennettuna. Oh! — se oli niin sanottu suunniteltu kuje! Kujepa tietystikin. Jos minä olisin ollut häviöllä — jos minun ystäväni Chimbouloglos olisi ollut häviöllä kello kaksi — mitä?"
"Se ei ainakaan ollut kuje, että minun hoidokkiani ammuttiin", huomautti Hextall tyynesti.