"Herra Chimbouloglos on hyvin viisas mies", sanoi Hextall. "Minä annan teille saman neuvon. Ja minä vakuutan, että teillä on väärä käsitys sisällä olevasta nuoresta naisesta — kerrassaan väärä!"
"Väärä!" huudahti loukattu. "Mitä! — Vaikka hän ojentaa revolverin otsaani ja uhkaa ampua ulos aivoni ellen luovuttaisi rahoja, jotka rehellisesti voitin? Oh, ei, ei, ei! — minä en ole hupsu, herra tohtori — älkäähän toki!"
Lyhyen hiljaisuuden vallitessa tarkasti tohtori miehiä lähemmin. Herra George Chimbouloglos näytti hyväluontoiselta ja levolliselta nuorukaiselta; herra Victor Demetriadi, huolimatta hänen yrmeistä silmistään, näytti omaavan muutamia hyviä ominaisuuksia. Paquitan äskettäin hankkima ritari päätti hänen hyväkseen noudattaa valtioviisautta ja koettaa mitä vetoaminen nuorten miesten kunniantuntoon vaikuttaisi.
"Minä olen vakuutettu, ettette te, herra Demetriadi, ole hupsu", sanoi hän, "ja minä olen myöskin varma, että te molemmat olette kunnian miehiä. Olettakaahan, että minä annan kunniasanani siitä, että te olette erehtyneet?"
Chimbouloglos nyökkäsi heti hyväksyvästi, mutta Demetriadi haritti vastaan. "Mutta minähän näin itse!" hän huudahti. "Mitä! — arveletteko etten tiedä mikä revolveri on — minä?"
"Meidän ei sovi seisoa täällä puhelemassa koko päivää", sanoi Hextall. "Tulkaa minun luokseni hetkiseksi, ja minä luulen voivani selittää teille asiat — kaikki paitsi yhtä."
Kreikkalaiset seurasivat häntä vitkastelematta. Ja johdattaessaan heitä Wimpole-kadulle, mietti Hextall syvästi ihmetellen tämän maailman ääretöntä pienuutta. Hän oli itse Lancashirestä ja oli suorittanut lääketieteelliset opintonsa ja sairaalakokeensa Victoria-yliopistossa Manchesterissa; niin ollen hän tunsi Manchesterin hyvin, joten oli myös heti huomannut, että noiden kreikkalaisten nimet olivat samoja, jotka edustivat kahta johtavinta kauppataloa tuon suuren Lancashiren kaupungin kreikkalaisessa kauppayhdyskunnassa. Nämä olivat nähtävästi noiden talojen nuorina vesoina saapuneet Lontooseen huvittelemaan — ja nyt oli herra Victor Demetriadin itserakkaus ja kunniantunto saanut kolauksen. Paquitan tähden hänen siis oli kreikkalaisille annettava selitys — Kestevenin kustannuksella.
Ollen jossakin määrin valtioviisas, puhui Hextall ensin Manchesterista ja omista suhteistaan siellä — se johti asian ystävällisemmälle pohjalle. Sitten, vannottaen heidät säilyttämään kaikki salaisuutenaan ja vedoten heidän kunniantuntoonsa, hän kertoi heille niin paljon kuin katsoi tarpeelliseksi. Ja hänen suureksi huojennuksekseen hyväksyi Demetriadi heti selityksen.
"Oh, siinä tapauksessa!" hän huudahti, levittäen käsiään; "tietenkään ei minulla ole mitään sanomista, niinpä niin. Ei mitään! Olen pahoillani nuoren neidin puolesta. Mutta tuo veitikka — jota te nimitätte Kesteveniksi, mitä? Ah! Ja —" Hän keskeytti äkisti ja katsahti toveriinsa. Taas he vaihtoivat puhuvia katseita, kuten Hextall oli jo kahdesti ennenkin huomannut. Vihdoin Demetriadi sai sanotuksi:
"Mahdollisesti meidän on paras kertoa teille mitä me näimme tahi luulimme nähneemme. Jotakin, mikä sai meidät —"