Lynne Courtissa ei ollut Darrellia eikä Kesteveniä. Ja itse Lynne Court, vanha, harmaaseinäinen ja puolittain hirsistä rakennettu aateliskartano, joka sijaitsi kuusipuiden keskellä Sussexin tasangon yläpuolelle kohoavan mäki jonon rinteellä, näytti Hextallista ainoastaan rauhanajatuksia herättävältä.
Rakennus itsessään oli vanhanaikainen ja kuvankaunis; sen puutarhat ja leikkikentät olivat ihanat: eteläiseltä parvekkeelta vilahti silmiin Englannin kanaali; koko paikka oli sellainen, missä saattoi elää unelmoiden elämänsä. Nähtävästi Paquita huomasi mitä hänen seuralaisensa ajatteli, joten hän, heidän saavuttuaan taloon, kääntyi hänen puoleensa ja virkkoi hiljaisella äänellä:
"Se on ihana ja kaikki olisi hyvin — ellei olisi — te tiedätte mitä.
— Tässä on minun pieni veljeni, Ronnie."
Kuuliaisena John Smithille antamalleen lupaukselle, katsoi Hextall mielenkiintoisesti poikaan, joka saapui juosten tervehtimään sisartaan. Hän oli sievä, terveennäköinen seitsemän vanha, valpas ja vilkasluontoinen poikanen. Hextall kuvitteli, että espanjalaisen rodun merkit ilmenivät hänessä selvempinä kuin sisaressa ja veljessä. Silminnähtävästi hänessä ei ollut mitään vikaa ruumiillisesti tahi henkisesti, joten Hextall kohdisti huomionsa poikaa seuranneeseen nuoreen naiseen, solakkaan, sievännäköiseen, päättävän vakavaan ja kunnolliseen, jonka Paquita hänelle esitti neiti Brockiksi, kotiopettajattareksi. Näiden kahden taakse, oven lähettyville, oli kerääntynyt muutamia ylimpiä palvelijoita, kuten arvokas taloudenhoitajatar, vakavakasvoinen isännöitsijä, lakeija tahi pari, kaikki ilmeisesti iloissaan nuoren emäntänsä näkemisestä. Muutamassa minuutissa sai Hextall vaikutuksen suuresta mukavuudesta ja yltäkylläisyydestä — suuri talo, joukottain palvelijoita, kaikki nykyajan mukavuudet mitä vain sydän saattoi vaatia, hyvin rasvattu perhekoneisto, josta, ulkonaisesti, ei puuttunut mitään. Ja tämän nuori isäntä oli poissa, reuhaamassa ja mässäämässä — missä?
Paquita, pontevana huolimatta äskeisestä tapaturmasta, tahtoi itse saattaa hoitajattaret heille kuuluviin huoneisiin. Hextall jäi hetkeksi yksinään kirjastoon, joka sijaitsi rakennuksen eteläisessä sivussa. Hän oli miettimässä miten tämä kaikki tulisi päättymään, kun Paquita palasi hänen luokseen koko lailla huolissaan. Hän sulki oven perässään ja vei Hextallin erääseen akkunasyvennykseen.
"Ronnie kertoi minulle jotakin kummallista", hän sanoi. "Hän kertoi toissailtana nähneensä Kestevenin!"
"Kestevenin! Missä?" huudahti Hextall.
Paquita katsahti oveen ja alensi äänensä kuiskaukseksi.
"Minä kerron mitä hän sanoi minulle", virkkoi Paquita. "Hän on näppärä poika ja hänellä on ikäisekseen kyllin älyä säilyttämään asiat omana tietonaan. Hän sanoo, että toissailtana — joku ilta sitten — hän ei vuoteeseen käytyään voinut nukkua, joten hän nousi ylös ihailemaan akkunasta kuutamoa. Ja parvekkeella, lähellä marjakuusta, hän näki Kestevenin — neiti Brockin seurassa."
"Kotiopettajattaren!"