Fowler katsoi Hextalliin merkitsevästi hymyillen.
"Minä en ole nähnyt heitä koskaan muunlaisina, sir", vastasi hän. "Herra Kesteven oli liian viisas edes vieteltäväksi juoppouteen, enkä minä ole nähnyt herra Tickellinkään juovan juuri paljoa. Ei; he vain huvittivat itseään ja söivät välillä voileipiä. Ja he olivat edelleen siellä biljardihuoneessa, mutta ei enää pelaten, vaan istuen ja tupakoiden, kun herra Mountain liikkui tavallisella iltatarkastuksellaan. Herra Kesteven sanoi hänelle, ettei hänen tarvitsisi odottaa, sillä hän kyllä sammuttaisi valot. Sellaista oli tapahtunut usein ennenkin — hänellä oli tapana istua myöhään ylhäällä — niin Kestevenillä oli, täällä ja kaupungissa. Niinpä Mountain meni vuoteeseen. Ja kun hän oli noussut ylös aamulla — kello kuusi — tapasi hän biljardihuoneen valot yhä palamassa, ja yksi nurmikolle päin aukeavista oviakkunoista oli auki —"
"Kokonaan auki — vai vähän raollaan?" kysyi Smith.
"Se oli vähän raollaan, sir. Minä näin sen itse muutamia minuutteja myöhemmin, sillä Mountain huomautti minulle siitä. Minä olin noussut tavallista aikaisemmin ja käynyt katsomassa herra Tressiä, joka nukkui sikeästi, jonka jälkeen menin alas saamaan kupin aamuteetä, kun Mountain kutsui minut biljardihuoneeseen ja näytti minulle ikkunaa. Hän on hieman levoton sellaisissa asioissa. Seisoessamme tuon akkunan ääressä viittasi yksi puutarhureista kentän toiselta puolelta kuusiston laidalta meille. Me saatoimme eroittaa, että hän oli jostakin kuohuksissaan, ja heti kun hän oli viitannut meille läksi hän juoksemaan luoksemme, ja me menimme häntä vastaan. Hän asuu eräässä majassa puiston laidassa aivan tämän kylän ulkopuolella ja saapuu joka aamu työhönsä kuusikkoon. Me saatoimme nähdä, että jokin asia sai hänet hätäilemään, ja hän purkikin sen esille meitä lähestyessään. 'Tuolla edempänä kuusikossa makaa eräs herra kuolleena!' sanoi hän. 'Se on herra Kesteven. Ja hänen kasvoillaan on verta!' Silloin Mountain ja minä kiirehdimme miehen seurassa, ja hän vei meidät suoraan paikalle — pienelle aukeamalle, missä oli yksinkertainen istuin. Kesteven makasi sen vieressä, ja hän oli varmasti kuollut, kylmä ja kankea. Me huomasimme heti kuinka hänet oli murhattu — ammuttu ohimon läpi. Silloin me ryhdyimme asianmukaisiin toimiin."
"Minkä luontoisiin?" kysyi Smith. "Mountain lähetti puutarhurin noutamaan kylästä poliisia ja lääkäriä, ja hän jäi ruumiin luokse siksi ajaksi kun minä menin taloon kertomaan asiasta herra Tressille ja herra Tickellille", vastasi Fowler. "Kun minä oletin herra Tressin tuohon aikaan aamulla olevan hieman uneliaan, menin ensiksi herra Tickellin huoneeseen. Mutta hän ei ollut siellä!"
Poliisikomisarius, joka oli seurannut Fowlerin kertomusta hyväksyvän näköisenä, rykäisi, puisteli päätään ja hymyili. Oli ilmeistä, että hän oli vetänyt omat johtopäätöksensä juuri tuosta palvelijan äsken mainitsemasta tosiasiasta.
"Hän ei ollut siellä", kertoi Fowler, "ja, hänen vuoteessaan ei oltu maattu. Mutta minä huomasin yhden asian — en voinut olla sitä huomaamatta. Hän oli peseytynyt ja ajellut partansa ennenkuin hän oli lähtenyt!"
"Peseytynyt — ajellut partansa!" huudahti Smith. "Mitä — yölläkö?"
"Yöllä tahi varhain aamulla, sir, milloin se lienee tapahtunutkin", vastasi Fowler. "Hän oli tullessaan tuonut vain pienen matkalaukun, ja se virui siellä hänen huoneessaan avattuna. Hänen parranajovehkeensä olivat pukeutumispöydällä, eikä hän edes ollut vaivaantunut pyyhkimään partaveistään. Tuon kaiken minä huomasin yhdellä silmäyksellä, kuten te mahdollisesti määrittelisitte, sir, ja minä suljin ja lukitsin oven ja —"
"Toivottavasti ei kukaan ole käynyt siellä sen jälkeen?" sanoi Smith.