"Kyllä", lupasi Paquita, "kyllä koetan. Mutta eikö ole kummallista, että näin sellaista unta juuri sinä yönä, jona hänet ammuttiin? Otaksuttavasti uneen vaipuessani ajattelin hänen olevan talossamme. Luuletteko, että se kauhea mies, joka hänet murhasi, joutuu kiinni? Oi, ette usko, kuinka iloinen olen! Darrell lupasi juhlallisesti — hyvin juhlallisesti, ettei hän enää milloinkaan tuo tänne sentapaista väkeä. Hän aikoo jyrkästi luopua kaikesta sellaisesta ja tuumii sensijaan käydä käsiksi politiikkaan ja mennä parlamenttiin."
Hextall antoi Paquitan haastella, kunnes arveli hänen puhuneen kylliksi. Lausuttuaan tiukat ohjeet siitä, mitä tytön oli sinä päivänä tehtävä, ja ilahdutettuaan häntä ilmoittamalla, ettei hän aikonut palata kaupunkiin ennenkuin iltamyöhällä tahi mahdollisesti vasta seuraavana päivänä, hän jätti potilaan sairaanhoitajattarien huomaan. Mennessään talon lävitse etsimään Smithiä hän kohtasi Ronnie-pojan ja tämän opettajattaren ja pysähtyi puhuttelemaan heitä. Mutta lapseen hän kiinnitti huomiota vain näennäisesti; hän halusi silmäillä neiti Brockia tarkoin sen vuoksi, mitä Paquita oli kertonut hänelle edellisenä päivänä. Mutta neiti Brockia ei viivytteleminen huvittanut, ja pian hän vetäytyi synkänpuoleisen käytävän pimentoon. Mutta Hextallin terävä lääkärin silmä pani merkille, että neiti Brockin silmien alukset olivat mustat, suun ympärillä oli pingoittunut piirre ja hänen poskensa olivat hämärästä huolimatta silmäänpistävän kalpeat, ja hän veti omat johtopäätöksensä.
"Tuo tyttö tietää jotakin", ajatteli hän poistuessaan talosta ja kävellessään Smithiä etsimään. "Ja hän myöskin näyttää sellaiselta naiselta, joka osaa pitää salaisuudet omina tietoinaan. Omituista! Jos kerran Kesteven oli Tressin seurassa Boulognessa, niin miten saattoi poika sinä iltana nähdä hänet täällä puhelemassa kotiopettajattaren kanssa? Pojan on täytynyt erehtyä — mutta sittenkin, Paquita tuntui epäilemättä uskovan, että hän oli nähnyt heidät yhdessä. Se seikka voidaan kuitenkin pian selvittää — kun se on tarpeellista."
Hän tapasi Darrellin ja Smithin kuusikosta, murhanäyttämöltä. Mikään ei osoittanut, että tällä paikalla — se oli pieni aukeama kuusimetsikön sydämessä, ja sen keskellä oli puistopenkki — oli tapahtunut murhenäytelmä. Ei näkynyt minkäänlaisia jälkiä taistelusta, ruohoa ei ollut tallattu, eikä sinne ollut jäänyt mitään. Mutta aukeaman ympärille olivat poliisit pingoittaneet köyden ja asettaneet vahdiksi konstaapelin pitämään tungettelijoita loitolla. Hextallin lähestyessä Smith pudisti päätään.
"Täällä ei ole mitään nähtävää", sanoi hän. "Ei mitään! Ei merkkiäkään — paitsi vähän verta muutamilla ruohonlehdillä. Mutta kun tämä paikka on näin lähellä taloa, on omituista, ettei kukaan kuullut laukausta. Arvioin matkan täältä läntiselle siipirakennukselle vajaaksi kahdeksisadaksi metriksi — ja yön hiljaisuudessa laukaistun revolverin pamahdus kajahtaisi paljon kauemmaksi. Ja se panee minut aprikoimaan, tokkohan Kesteven todella ammuttiin täällä vai tuotiinko hänet tänne murhan jälkeen. Tuo mies", jatkoi hän, osoittaen konstaapelia, "kuvasi, missä asennossa ruumis löydettäessä oli, ja minun teoriani mukaan, joka perustuu silminnäkijäin lausuntoihin, se asento ei sovi yhteen äkillisen, silmänräpäyksellisen kuoleman kanssa. Mies, joka on saanut kuulan aivoihinsa, kaatuu määrätyllä tavalla, jonka selitän myöhemmin — mutta tämä ruumis ei ollut kaatunut siten. Mutta kaikkeen siihen syvennymme myöhemmin; poliisikomisarius näkyy tulevan tuolla, ja haluaisin saada häneltä sen huoneen avaimen, johon Tickell jätti tavaransa, vilkaistakseni sinne."
Komisarius oli perin valmis opastamaan heidät makuukamariin, jonka oven Fowler oli visusti lukinnut, mutta vaati, ettei mihinkään saisi koskea, ennenkuin hänen omat esimiehensä maaseutukaupungista ja Lontoosta odotettu etsivä olisivat suorittaneet tutkimuksensa.
"Kaikki on samassa kunnossa kuin meidän ensiksi tullessamme tänne, hyvät herrat", virkkoi hän kehoittaessaan Hextallia ja Smithiä astumaan huoneeseen. "Ja herra Fowler vakuutti, ettei mitään ollut liikutettu sitä ennenkään — kaikki on miehen omilta jäljiltä. Mutta paljon hän ei ole jättänyt, kuten saatte nähdä."
Hextall ei tosiaankaan nähnyt paljoa. Vuoteen jalkopäähän sijoitetulla pikku pöydällä oli pieni, avattu matkalaukku. Siinä näkyi olevan vain liinavaatteita ja pukeutumis- ja siistiytymisvehkeitä. Pukeutumispöydällä virui partaveitsi, jota ei oltu puhdistettu käyttämisen jälkeen; sen likellä oli posliininen saippuakuppi. Siihen Smith tirkisti uteliaasti, nostaen sitten äkkiä pyöreäkasvoisen päänsä pystyyn ja hymyillen.
"Juuri tuon tahdoin tietää!" riemuitsi hän. "Se on hyvin valaiseva seikka. Se herrasmies jätti viiksensä tänne. Katsokaahan!"
"Ette saa koskea mihinkään, sir!" varoitti komisarius. "Ei ainoatakaan esinettä saa siirtää tai —"