Hextall otti revolverin käteensä ja tarkasti sitä.
"En tunne näitä vehkeitä lainkaan", ilmoitti hän. "Te otaksuttavasti tunnette. Osaatteko erottaa, onko tällä ammuttu äskettäin?"
Darrell otti käteensä hylsyn ja vilkaisi siihen melkein välinpitämättömästi.
"Niin tekisi mieleni väittää", vastasi hän. Otettuaan revolverin Hextallilta hän kiskoi siitä pois jälelläolevat panokset ja pisti ne taskuunsa. "Minun on tarkastettava tätä huonetta saadakseni selville, onko Paquitalla näitä enemmän. Jos hänellä on taipumuksia kävellä unissaan, käsissään tällaisia vehkeitä, ei se vetele. Mutta — mitä on tehtävä, Hextall?"
"Mihin nähden?" kysäisi Hextall, joka koetti miettiä asioita selviksi.
Darrell loi häneen katseen, johon sisältyi paljon vihjauksia.
"Walters-miekkoseen", vastasi hän. "Totisesti! Hän voi rehennellä meille! Otaksukaamme —"
"Älkää otaksuko mitään!" keskeytti Hextall. "Malttakaas! Minä menen
Waltersin pakinoille. Lähdetään heti häntä etsimään."
Mutta sen sanottuaan hän heti oivalsi, kuinka toivottoman hyödytöntä hänen oli yrittääkään puhella palvelijalle. Jos mies kertoisi tietonsa, syntyisi ehdottomasti vaikeuksia, joiden lopputulosta olisi mahdoton aavistaa. Hän kuvitteli, miten kävisi, jos poliisit kuulisivat tämän uutisen. Se tarjoaisi virka-intoiselle etsijälle sellaisen tilaisuuden, jollaista ei usein esiintyisi. Hänen ajatuksensa lienevät heijastuneet hänen kasvoistaan, sillä häneen katsahdettuaan Darrell ähkäisi.
"Ehdotuksenne on kyllä hyvä, Hextall", myönsi hän, "mutta olemme tyyten hänen armoillaan. Jos annamme hänen huomata —"