"Tämä joku on otaksuttavasti ranskalainen rikosvanki!" huudahti Styler.
"Juuri niin, poikani! Ranskalainen rangaistusvanki — ja luultavasti semmoinen, joka on tuomittu hyvin raskaasta rikoksesta. Muistan tämän asian kyllin hyvin kertoakseni, että Ranskan hallitus aikoinaan kokeili rangaistussiirtolain perustamista Guianan alueelle; tulokset eivät vastanneet odotuksia, mutta edelleenkin lähetetään rikosvankeja sinne, Cayenneen ja joihinkuihin sen läheisiin saariin — kuuluisa kapteeni Dreyfushan oli sikäläisellä tunnetulla Pirunsaarella. Pitäen kaiken tämän mielessäni, Styler, kuvittelen asianlaidan seuraavaksi. Tämä joku on ranskalainen rikosvanki —"
"Saattaa olla Ranskassa tuomittu englantilainen", huomautti Styler.
"Erinomainen ajatus, Styler, — niin hän saattaa olla ja lieneekin. Joka tapauksessa hän on ranskalaiseen Guianaan lähetetty rikosvanki, ja hänellä on täällä Englannissa vanhoja tuttavia, jotka kykenevät tekemään jotakin hänen vapauttamisekseen. Luullakseni Kesteven on niistä yksi ja Tickell mahdollisesti toinen. Otaksuttavasti siellä, todennäköisesti Georgetownissa on joku henkilö, joka voi auttaa tämän miehen karkuun; hän tai he ovat olleet kirjeenvaihdossa täkäläisten kanssa, ja Polbeck on pelkkä välittäjä. Ja mielessäni pyörii kolme tärkeää kysymystä. Ensiksi: missä määrin, jos lainkaan, Kestevenin murha on tämän salajuonen yhteydessä? Toiseksi: onko Samuel Pegge, toisella nimellä Septimus Philcox, jollakin tavoin sekaantunut siihen? Kolmanneksi: kuinka paljon enemmän kapteeni Polbeck tietää siitä kuin hän on teille ja minulle kertonut? Kaksi ensimmäistä kohtaa saamme jättää silleen tällä hetkellä; niistä saadaan ehdottomasti selko aikanaan. Kolmas meidän on koetettava jollakin tavoin selvittää heti."
Styler mietti äänettömänä hetkisen.
"Meidän on muistettava muuan seikka, sir", sanoi hän vihdoin. "Polbeck myönsi meille, ettei hän hyötyisi puuhasta muuta kuin viisisataa puntaa."
"Juuri niin!" virkkoi Smith. "Ajatukseni juoksevat samaa latua. Ja huomenna toimimme sen pohjalla."
Tämän päätöksen mukaisesti Smith oli sähkösanomatoimistossa, niin pian kuin se aukaistiin seuraavana aamuna, ja viisi minuuttia yli kahdeksan hän oli lähettänyt Darrell Tressille sanoman, jossa hän tiedusti, valtuuttaisiko tämä hänet, Smithin, kuluttamaan parisataa puntaa Kestevenin jutussa. Darrellin vastaus, joka tuotiin Smithille hänen ollessaan aamiaisella Stylerin kanssa, oli kuvaava. Smith sai kuluttaa pari tuhatta, jos halusi; hän, Darrell, oli kovin hyvillään kuullessaan hänen työskentelevän asiassa.
"On mainiota, että ihmisen tukena on äveriäs nuori mies", huomautti Smith kuivakiskoisesti ojentaessaan Darrellin sähkösanoman sihteerilleen. "Nyt voimme puhutella merimiesystäväämme paremmin toivein. Mikäli saatoin eilisiltaisen näkemäni perusteella arvostella kapteeni Polbeckiä, luulisin häntä varmasti sellaiseksi mieheksi; josta pyy pivossa on parempi kuin kaksi oksalla. Joka tapauksessa tunnustelemme häntä."
Käymällä eräässä sikäläisessä pankkiliikkeessä ja sähköttämällä omaan lontoolaiseen pankkiinsa Smith sai paljon ennen keskipäivää näppiinsä pari uudenuutukaista sadan punnan seteliä. Ja kahdentoista aikaan saapui kapteeni Polbeck virkkuna ja valmiina suorittamaan osansa kaupasta. Hän ei näyttänyt vähääkään kummastuvan, kun Smith ja Styler opastivat hänet hotellinsa tupakkasalongin rauhaiseen sopukkaan ja osoittivat hänelle vieraanvaraisuuttaan, tarjoten hänelle rommia ja sikaareja. Mutta hänen ällistyksensä oli syvällinen ja kestävä, kun Smith asianajajan selvään ja perinpohjaiseen tapaan esitti hänelle asian oikean laidan, ja hänen kasvonsa venyivät kovin pitkiksi, kun hän käsitti, että tilaisuus ansaita viisisataa puntaa verrattain helposta työstä oli luisumassa, niin, oli jo luisunut hänen käsistään. Hänen romminsa jäähtyi, hänen sikaarinsa sammui, ja hän silmäili näitä kahta ihan liian ovelaa herrasmiestä milteipä harmistuneen näköisenä.