"Kova onni!" puhkesi hän äkkiä puhumaan epätoivoisesti. "Sillä viisisatasella aioin ostaa sen pienen talon, jossa asun! Niinpä niin! Koko ajan minusta tuntuikin, että siinä jutussa oli jotakin eittämättömän vaarallista. Se on lopussa, niinkö? Sitten minun lienee parasta sanoa teille jäähyväiset."
"Älkäähän vielä, kapteeni!" esteli Smith. "Virittäkää uusi sikaari, täyttäkää lasinne jälleen ja vilkaiskaa näihin lappusiin!"
Hän ojensi kahta seteliään Polbeckin nähtäviksi, ja merikapteeni säpsähti.
"Ne ovat teidän, jos suostutte ilmaisemaan meille kaikki, mitä haluamme tietää", lupasi Smith. "Kuulkaahan, teillä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan. Kertokaa meille kaikki, mitä tiedätte — kaikki yksityiskohdat — tästä asiasta! Sen tehtyänne saatte pistää nuo setelit taskuunne. Katsokaahan!"
Hän laski setelit pöydälle ja sijoitti niiden päälle pikarin. Ja Styler, joka valppaasti tähysti kapteeni Polbeckia, näki hänen silmäinsä kiiluvan.
"Kas noin, hyvät herrat", äänsi hän mieli ilmeisesti hyvin keventyneenä. "Se on rehti tarjous, ja minä hyväksyn sen. Mutta älkää pettykö, jollen tunnu osaavan kertoa teille varsin paljoa! Joka tapauksessa puhun teille koko totuuden."
"Se riittää", vakuutti Smith. "Muuta emme halua."
"No niin, siis; se kävi näin", jatkoi Polbeck. "Kun viimeksi, noin neljä kuukautta sitten, olin Georgetownissa, kysyi muuan outo mies, joka hieroutui tuttavakseni eräässä kapakassa, tahtoisinko ansaita viisisataa puntaa. Luonnollisesti, vastasin, tahdoin — jos tehtävä vain oli rehellinen. Sitten hän ilmaisi, että oli autettava karkaamaan erästä englantilaista, joka oli väärin tuomittu Ranskassa ja lähetetty ranskalaisten rangaistussiirtolaan Cayenneen — elinkaudeksi."
"Elinkaudeksi!" huudahti Smith.
"Elinkaudeksi, sir. Liikerikos — jonkunlainen petos — ei suinkaan murha, ei edes pahoinpitely; muutoin en olisi puuttunut asiaan, vaikka tuomio olisikin ollut väärä, kuten se saattoi olla ja saattoi olla olemattakin. Mutta kun asia oli, kuten mies väitti, ja kysymyksessä oli englantilainen ja Cayenne on toisenniminen helvetti, suostuin siihen. Sitten puhelimme yksityiskohdista. Mies vakuutti, että Englannissa oli mahtavia ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka hankkisivat tarvittavat rahat, kolmetuhatta puntaa. Minun oli toimittava välittäjänä ja tuotava ne rahat kullassa Georgetowniin. Hän tiedusti minulta jotakin täkäläistä paikkaa, jossa voisin kohdata niiden henkilöiden edustajat saadakseni rahat. Kun asun siinä kylässä, jonka näitte eilen illalla, ehdotin sopivaksi paikaksi Tanskan Kuningasta ja laskettuani päivämäärät mainitsin voivani käydä siellä joka ilta tämän toukokuun kahdennentoista ja kahdeksannentoista päivän välillä. Ja joka ilta olenkin siellä ollut, ja eilenillalla saavuitte te — ja muuta en todellakaan tiedä", lopetti kapteeni Polbeck, silmäillen seteleitä. "En jaksa muistaa sen enempää siitä."