"Mustasukkaisuutta! Hän tappoi hänet mustasukkaisuudesta ja otti häneltä sormuksen, kun hän oli kuollut - mielettömänä mustasukkaisuudesta sen takia, että Guylla oli jotakin sellaista, mikä yhdisti meitä toisiimme!"
"Uskotteko todellakin, rouva Tretheroe, että Harborough tappoi Guy
Markenmoren mustasukkaisena hänelle — teidän tähtenne?"
"Kyllä, uskon — olen varma siitä!"
"Mutta", sanoi Blick, "Harborough sanoi — muistattehan hänen todistuksensa? — että hän oli parantunut intohimoisesta rakkaudestaan teihin muutamia vuosia sitten."
"Älkää luulkokaan!" vastasi rouva Tretheroe. "Jos hän lieneekin parantunut, niin se valtasi hänet jälleen entisellä voimalla, kun hän kohtasi minut joku päivä sitten iltapuolella. Huomasin varsin hyvin, että Harborough oli aivan yhtä silmittömästi rakastunut minuun kuin koskaan! Sitten — Guy saapui, ja — ja — no niin, kuten sanoin, me sovimme pian välimme ja hän kohtasi Harboroughin tuolla ylhäällä ylängöllä, ja tietysti he joutuivat kiistaan ja Harborough tappoi hänet! Minä en huoli, mitä te poliisit sanotte, tai tutkintotuomari ja hänen valamiehistönsä tai lakimiehet — minä tiedän!"
"Siinä tapauksessa te ette välitä mitään todistuksissa mainituista kahdesta miehestä, jotka olivat Guy Markenmoren kanssa sinä yönä, rouva Tretheroe?"
"En hitustakaan! Pelkkä liikekohtaus?"
"Eikö hän kertonut teille, kenet hänen piti tavata?"
"Ei — ei maininnut siitä sanaakaan! Vain liikeasia. Se ei huvittanut minua."
"Hyvä", sanoi Blick kotvan vaitiolon jälkeen. "Nyt tahtoisin tehdä teille toisen kysymyksen. Teillä oli täällä talossanne kolme neljä muutakin vierasta, kai, siihen aikaan; eikö teistä tunnu mahdolliselta, että joku heistä olisi ollut se toinen mies, joka saapui Valtikkaan?"