"Ei todellakaan!" huudahti rouva Tretheroe. "Tietysti minä tunnen heidät kaikki hyvin. Mutta tietääkseni yksikään heistä ei tuntenut Guyta! He olivat kaikki sotilashenkilöitä — heihin olin tutustunut Intiassa. Heillä kaikilla oli täällä vaimonsa mukanaan, paitsi luonnollisesti parooni von Eckhardsteinilla — hän ei ole sotilashenkilö eikä naimisissa. Mutta ennenkuin hän oli tullut vierailemaan tänne luokseni, ei hän ollut koskaan kuullut edes puhuttavankaan Markenmoren perheestä. No niin — voiko kukaan väittää sitä?"
"Ei ensinkään!" vastasi Blick nopeasti. "Mutta tällaisissa tapauksissa, kun vieraita ihmisiä on lähellä paikkaa — nähkääs, siksi tiedustelin, keitä he olivat, käsitättehän."
"Olen kertonut teille, keitä vieraani olivat", sanoi rouva Tretheroe. "Olisihan jo sellainen ajatuskin, että joku heistä olisi voinut mennä Valtikkaan siihen aikaan yöstä, kovin naurettava; ei — Valtikassa sattuneella kohtauksella ei ole mitään merkitystä. Keskittäkää ajatuksenne Harboroughiin — hän sen teki! Hän on aina ollut luonteeltaan hurja, käsittämätön ja hillitön, muuten minä olisin saattanut kerran mennä naimisiinkin hänen kanssaan."
Blick ei vastannut tähän mitään. Hän nousi lähteäkseen pois, ja rouva Tretheroe ojensi hänelle kätensä silmäten häntä toistamiseen hyväksyvästi.
"Tulkaa katsomaan minua toistekin — kertomaan minulle, kuinka työnne edistyy", sanoi rouva Tretheroe. "Luonnollisesti juttu kiinnittää kovasti minun mieltäni!"
Blick suuntasi kulkunsa alakertaan. Vierashuoneen ovi oli vielä auki,
ja parooni von Eckhardstein hyräili yhä tunteellisia laulelmiaan.
Portaiden juurella kamarineito ilmestyi äkkiä esille ja hymyili. Myös
Blick hymyili.
"Minä en ole pahentanut emäntänne päänkipua", huomautti hän.
"Päänsärky johtuu liiallisesta tupakoinnista", kuiskasi kamarineiti silmäten ympärilleen. "Kuulkaahan!"
"Mitä?" kysyi Blick niinikään kuiskaten.
"Onko mitään — saatu selville?" kysyi kamarineito.