"Kuka sen on sitten tehnyt?" kysäisi joku.
Hetkisen vallitsi hiljaisuus; sitten muuan mustanpuhuva mies, joka tähän asti oli vaiteliaana poltellut piippuaan nurkassa, kumartui eteenpäin.
"Minä viis välitän noista kruununmiehen tutkinnoista ja lakimies- ja poliisinuuskijaparvista!" sanoi hän päättävällä äänellä. "Aina ne ajavat väärää jänistä, niin ajavatkin! Emmekö me, jotka olemme eläneet näillä tienoin koko ikämme, tiedä varsin hyvin, että sillä miehellä oli poistuessaan täältä, seitsemän vuotta siitä on jo kulunut, koko joukko verivihollisia? Eikö täällä joka taholla ole miehiä, joiden sydänkäpysten ja mielitiettyjen päät hän pani pyörälle konsteillaan? Eikö hän liehitellyt aina rakkaudentunnustuksineen kaikkien sievännäköisten nuorten naisten ympärillä? Älkää te puhuko minulle mitään! — ylängön tällä puolen useampi kuin yksi mies iloitsisi kovasti saadessaan työntää veitsensä Guy Markenmoren sydämeen — tai lävistää sen pistoolin kuulalla, miten vain! Siinä syy hänen kuolemaansa, se on minun ajatukseni!"
Kuului yleistä hyväksymisen mutinaa. Sen keskeltä kajahti voimakkaampana erään vanhan miehen ääni.
"Herran tiet ovat tutkimattomat!" virkkoi hän. "Enpä ihmettelisi, vaikka tämän Benin sanoissa olisi paljon tottakin. Kosto on hirveän väkevä ase miehen oikeassa kädessä, ja kun sitä säilytetään, sitä väkevämmäksi se käy, ihan kuin hyvä olut. Niinpä kyllä, tosiaankin, se saattaa olla kostoa…"
Blick poistui senjälkeen pohtiakseen tätä ajatusta. Grimsdale tuli hänen luokseen uudestaan, salaperäisen näköisenä.
"Täällä kasvitarhassa on muuan nuori mies, joka haluaa tavata teitä — yksin, kaikessa salaisuudessa", sanoi hän.
"Kuka hän on?" kysyi Blick.
Grimsdale loi häneen ovelan katseen. "Muuan rouva Tretheroen tallirengeistä", vastasi isäntä.