"Minä en pelkää kertoa sitä, minkä tiedän olevan totta", vastasi Pegge. Hän tarkasteli etsivää uudelleen kiireestä kantapäähän. "Asian laita", jatkoi hän, "asian laita on kai siten, että jos minä kerron teille — jotakin — minä joutuisin kertomaan sen uudestaan — todistajana kaiketi?"
"Kaikki riippuu siitä, millainen asia se on, Pegge", vastasi Blick. "Saattaisitte joutua — jos se on hyvin tärkeä. Voi käydä niinkin, ettette joutuisi — jos se on vain jotakin, mitä te haluaisitte ilmoittaa minulle näin kahden kesken. Oli miten oli, teille ei tule siitä mitään kiusaa — kunhan vain puhutte silkkaa totta."
"Entäs todistajat", tiedusteli Pegge. "Saavatko he esiintyä rauhassa tuomarien, valamiesten ja asianajajain edessä oikeudessa? Eihän kukaan vain voine estää heitä puhumasta, mitä he tietävät, vai mitä?"
"Ehdottomasti rauhassa, kaikissa suhteissa", sanoi Blick ponnekkaan päättävästi. "Huonoa on kenenkään hätyyttää todistajaa, Pegge! Älkää olko yhtään huolissanne siitä, veikkoseni."
Pegge nyökkäsi, otti toisen kulauksen olutta ja näytti rohkaisevan mieltään.
"No, minä tiedän jotakin!" sanoi hän äkkiä. "Olin jo vähällä kertoa siitä tänä aamuna, siellä tutkinnossa —"
"Olitteko siellä?" kysyi Blick.
"Melkein koko ajan", myönsi Pegge. "Kuulin kaikki, mitä Grimsdale kertoi, jokaisen sanan. Häntä kuullessani tuumin jo astua esille, katsokaas, mutta en oikein tietänyt mitä tehdä, ja kun sitten kuulin heidän puhuvan lykkäämisestä, arvelin, että luopuisin tuumastani ja pohtisin asiaa perinpohjin. Mutta kun sain kuulla, että te aioitte jäädä tänne huolehtimaan asioista, ajattelin, että minun pitäisi puhua siitä teille."
"Aivan oikein, Pegge — kiitoksia paljon", sanoi Blick. "Olkaa kuin kotonanne. Ja nyt — mikä on asianne?"
Pegge otti piipun suustaan ja nojautui hieman lähemmäksi puhetoveriaan.