"Nähkääs", sanoi hän, "se on tällainen. Te kai kuulitte, mitä Grimsdale kertoi Guy Markenmoren tulosta tähän taloon murhan edellisenä iltana ja siitä, että hän oli kahden muun herrasmiehen seurassa?"
"Tietysti", vastasi Blick, "kuulin sen".
"Toinen heistä", jatkoi Pegge, "oli pitkä mies — herra Harboroughin pituinen? Niinhän kertoi Grimsdale — sen nojalla, mitä oli nähnyt miehestä heidän mennessään pois."
"Kyllä — muistan", sanoi Blick.
"No niin, minäpä kerron teille jotakin", jatkoi Pegge näyttäen innostuvan yhä enemmän omaan tarinaansa. "Grimsdale lienee maininnut teille, että minä olen tallirenkinä rouva Tretheroella — meillä on siellä ajuri ja kaksi tallirenkiä — minä olen tallimestari. Meidän emännällä on viisi hevosta nykyään — kaksi metsästyshevosta, pari vaunuhevosia ja mainio ori. No, maanantaipäivän iltapuolella, tämä ori — se ei ole mikään tavallinen eläin, sillä rouva Tretheroe pulitti siitä kokonaista sataneljäkymmentä guineaa, sairastui — ähkyyn tai johonkin sentapaiseen — ja minun oli noudettava paikalle eläinlääkäri. Tuo eläinlääkäri viipyi meillä pari tuntia sinä iltana oritta lääkitsemässä ja sai sen melkoisesti virkoamaan. Mutta hän sanoi ajurillemme ja meille muille: 'Jonkun teistä, miehet, on jäätävä tämän oriin luo yöksi ja pidettävä siitä hyvää huolta.' Minä tarjouduin siihen hommaan — ne kaksi muuta ovat naineita miehiä ja asuvat täällä kylässä; minä kun olen yksinäinen mies, niin jäin vahdiksi talliin, ymmärrättekö?"
"Ymmärrän", sanoi Blick. "Te olitte paikalla."
"Paikalla, niin sanoaksemme", myönsi Pegge. "Nähkääs, se eläinlääkäri jätti meille jotakin lääkeainetta ja selitti minulle, mitä minun on yön aikaan tehtävä oriille, ja kun sitten alkoi käydä myöhäiseksi ja kaikki muut olivat menneet tiehensä, menin minä illalliselleni palvelijain halliin ja otin syömisen puolta yön ajaksi ja sijoituin niin mukavasti kuin vain saatoin satulavajaan, joka on sen pilttuun vieressä, missä oli tuo sairas ori. Sillä ei ollut hätääkään, oriilla — siitä ei ollut minkäänlaista vaivaa ja se on nyt jo aivan terve — toipui jälleen täydellisesti. Mutta tämä asia ei ole kuitenkaan mistään kotoisin, kuten on tapana sanoa — puhuin oriista siksi, että näkisitte, kuinka tulin valvoneeksi koko maanantaiyön, käsitättekö?"
"Käsitän", sanoi Blick. "Kaikki on aivan selvää, Pegge. Jatkakaahan!"
"No niin", jatkoi Pegge, "mitään ei tapahtunut neljännestä vaille kahteen saakka aamulla. Tiedän kellon olleen niin paljon siitä, että minun oli käytävä katsastamassa oritta tämän tästä sitten kun lääkäri oli lähtenyt sen luota, ja juuri siihen aikaan minun piti mennä sitä katsomaan. Olin käväissyt sen pilttuussa, kun pois tullessani muistin, ettei kukkarossani ollut enää tupakan jyvääkään. Mutta minulla oli sitä yllin kyllin rasiassani makuuhuoneessani ja niin lähdin noutamaan sitä. No niin, teidän on tiedettävä, että meidän tallirakennuksemme Dower-talossa eroittaa pihatiestä korkea aita — pensasistutukset — käsitättekö? Minä astelin tämän aidan vierustaa, sen ja vaunuvajan seinän välitse, rappuja kohti, jotka vievät minun makuuhuoneeseeni, kun kuulen jonkun tulevan alas pihatietä, pensasaidan toista puolta — hiljaa, ihan niin. Silloin minä pysähdyin, pidätellen hengitystäni —"
"Odottakaahan hetkinen", keskeytti Blick. "Minkälaisella maaperällä kävelitte, te itse, Pegge? Oliko tie kivetty vai oliko se polku?"