"Oletteko te se Edward Lansbury, joka otti osaa Vilonan Kiinteimistö Osakeyhtiön asioihin joku vuosi sitten?" tiedusti hän. "Olettehan, vai mitä? Hm! — Minä olen sijoittanut siihen runsaasti pääomaa — voittoa se on tuottanut kovasti. Entä mitä voitte ilmoittaa meille tästä Markenmoren jutusta, herra Lansbury? Olemme perin halukkaita kuulemaan."
Lansbury vaipui poliisikomisarion pöydän vieressä olevaan mukavaan nojatuoliin ja asetti sormiensa päät yhteen.
"Noh", sanoi hän, "minä kerron teille kaikki, mitä kertoa voin — toisin sanoen kaiken se, mitä todella tiedän. Itse Guy Markenmoren murhaan nähden sillä ei näytä olevan mitään merkitystä; mitä taas tulee siihen, mitä tapahtui juuri sitä ennen, niin voitte käyttää hyväksenne antamiani tietoja sikäli kuin niistä vain on hyötyä! Voin kertoa teille vain sen, mitä tapahtui Valtikka-majatalossa."
"Ja sen, miksi te, Markenmore ja von Eckhardstein kohtasitte toisenne siellä", sanoi Blick levollisesti.
"Niinpä todellakin! Myös sen, miksi me kohtasimme siellä", jatkoi Lansbury. "Minä olen rahamies, kuten sanoin teille jo asemalla. Minulla on liikeasioita niin hyvin tässä maassa kuin omassanikin. Minulla on toimisto sekä Lontoossa että New Yorkissa. Luonnollisesti tunnen hyvin monia rahamiehiä molemmissa maissa. Tunsin Guy Markenmoren varsin hyvin — nokkela mies, joka menestyi loistavasti. Tunnen myös von Eckhardsteinin, joskaan en yhtä hyvin, niin kuitenkin kylliksi. Hänet tunnetaan tietysti paremmin kuin minut tai Markenmore — Lontoossa, Pariisissa ja Wienissä."
"Saksalainen varmaan?" kysyi poliisikomisario.
"Ei — von Eckhardstein on itävaltalainen", virkkoi Lansbury. "No niin — minä olen ollut asioissa heidän kummankin kanssa — erikseen, ymmärrättehän, en koskaan yhdessä — monta kertaa, ja havainnut heidät aina perin hyviksi ja rehellisiksi liikemiehiksi. Markenmore kirjoitti minulle aivan hiljan, että hänellä oli tekeillä yritys, johon minulle olisi edullista ottaa osaa senjohdosta, että sen toteuttaminen kävisi päinsä myös Yhdysvalloissa. Minulle lähettämässään kirjeessä hän kertoi, millainen se oli — mutta minä en haluaisi puhua teille siitä tällä hetkellä, koska asia on tuiki tärkeä salaisuus. Tietysti minä annan siitä tietoja, jos se käy välttämättömäksi asian oikeudellisen käsittelyä kannalta: jos nimittäin yksityiskohtainen tarkka selostaminen auttaa vangitsemaan Markenmoren murhaajan. Mutta juuri nyt olisin mieluummin puhumatta siitä, eikä se koske itse pääkysymystä. Riittää, kun mainitsen teille, että Markenmorea seurasi onni — itse asiassa rajaton menestys — ostipa hän mitä hyvänsä ja keneltä hyvänsä, ja hän kehoitti minua ryhtymään yhteiseen yritykseen; hänen suunnitelmansa mukaan piti minun hankkia kolmasosa pääomasta, hän itse sijoittaisi toisen kolmasosan, ja meidän oli löydettävä kolmas mies, joka ostaisi viimeisen kolmanneksen. Me olimme jo vähän aikaa kirjeenvaihdossakin siitä, mitä meidän piti haltuumme ostaa — voin sanoa teille, että se oli eräs liikesalaisuus. Kun neuvottelimme kirjeenvaihdon avulla, oli Markenmore Lontoossa, minä taas joko Southamptonissa tai Falmouthissa — minulla on nykyisin asioita näissä kummassakin paikassa. Viime viikon keskivaiheilla kirjoitti Markenmore sitten minulle tiedustellen, enkö suostuisi tapaamaan häntä Valtikka-majatalossa Selcasterissa Markenmoressa seuraavana maanantai-iltana, kun kerta olin Southamptonissa — hän itse aikoi pistäytyä Markenmoren kartanoon, ilmoitti hän, selvittelemään perheasioita ja saapuisi senjälkeen tapaamaan minua Valtikkaan — puoli yhdentoista seutuvilla. Me sovimme tästä. Minä tulin Southamptonista iltajunalla, kävelin Markenmoreen, tilasin Valtikasta huoneen ja kahden hengen illallisen. Selvittyäni kaikesta tästä lähdin ulos jaloittelemaan — olin istunut useamman päivän sisällä ummehtuneessa huoneessa ja nautin raikkaasta ilmasta. Harhailin Markenmoren kylän laidoilla ja kohtasin von Eckhardsteinin."
"Hetkinen", keskeytti Blick. "Mihin aikaan se tapahtui?"
"Kello lienee ollut puoli kymmenen ja kymmenen välillä, sikäli kuin voin muistaa", vastasi Lansbury.
"Oliko jo pimeä?"