"Oh, pilkkosen pimeä! En olisi nähnyt Eckhardsteinia lainkaan, jollen olisi sattunut raapaisemaan tulta sytyttääkseni sikaarini. Hän huomasi minut — hän nojasi juuri silloin ihan vieressä olevaa porttia vasten. Hän tervehti minua, ja kun olin ilmaissut hämmästykseni kohtauksemme johdosta, kertoi hän minulle vierailevansa erään rouvan luona siellä kylässä. Sitten hän tiedusti, millä asioilla minä siellä liikuskelin. Heti minun mieleeni juolahti, että siinä oli juuri se mies, joka ostaisi viimeisen kolmanneksen, josta mainitsin teille, ja niin ilmoitin hänelle asiani. Selitin myös suunnitelman ja kerroin hänelle, mitä aioimme tehdä yhdessä Markenmoren kanssa."
"Vielä kysymys", sanoi Blick. "Tunsiko von Eckhardstein Markenmoren?
Olivatko he jo aikaisemmin olleet liikeasioissa keskenään?"
"En usko heidän olleen — en. Mutta luullakseni he tunsivat toisensa; todennäköisesti he rahamiehinä tunsivat toisensa, ainakin nimeltä. Mutta siitä olen varma, etteivät he henkilökohtaisesti olleet tunteneet toisiaan ennen sitä iltaa."
"Juuri sitä", huomautti Blick, "halusinkin tietää. Jatkakaa!"
VIIDESTOISTA LUKU
Ryöstömurhako?
Lansbury hymyili etsivän kiihtymystä ilmaisevalle äänenpainolle. Hän kumartui tuolillaan, katsoen toisesta kuuntelijastaan toiseen ikäänkuin viitatakseen, että nyt hän aikoi siirtyä kertomuksensa tärkeimpään osaan.
"Siirtykää hieman taaksepäin, kai tarkoitatte", sanoi hän naurahtaen, "kohtaukseeni Eckhardsteinin kanssa. No niin, kuten sanoin, selitin hänelle aikomuksen. Kävelimme pitkin tietä, joka johtaa pois Markenmoresta, keskustellen jonkun aikaa tästä asiasta. Me —"
"Kohtasitteko ketään — näittekö ketään?" keskeytti Blick.
"En muista tavanneemme sieluakaan!" vastasi Lansbury. "Kovin yksinäisiä seutuja ne. Kävelimme tietä ehkä puolitoista kilometriä; sitten käännyimme ja palasimme samoille seuduille, missä olimme kohdanneet. Silloin oli keskustelumme johtunut pois siitä aineesta, josta ensiksi mainitsin. Von Eckhardstein ei tuntenut kovinkaan suurta mielenkiintoa sitä yritystä kohtaan, jonka olin hänelle esittänyt. Hän käsitti sen kaupallisen arvon, mutta samalla kun hän tunnusti, että se voitaisiin hyvin sovelluttaa käytäntöön tässä maassa ja minun kotimaassani, hän ei ollut varma, olisiko sillä suuriakaan menestymisen mahdollisuuksia Keski-Euroopassa saksalaisten epäilemättömän vastustuksen vuoksi. Hän ei kuitenkaan sanonut niin eikä näin, ja kun aloimme hyvästellä, kysyi hän minulta, minne olin majoittunut ja mihin aikaan menisin levolle. Vastasin sijoittuneeni Valtikka-majataloon, aivan lähelle, ja odottavani sinne Markenmorea illalliselle puoli yhdentoista ajoissa ja aikovamme aivan varmasti valvoa myöhään, koska meillä oli melko paljon keskusteltavaa. Sitten von Eckhardstein ilmoitti minulle erään asian, jolla voi olla merkitystä teille poliisimiehille, kun asiat ovat nyt saaneet tällaisen käänteen. Hän sanoi kärsivänsä pahasti unettomuudesta; hän ei saattanut nukkua yöllä — ei vaikka mikä olisi ollut, silloin kun hänen olisi pitänyt, ja tehneensä sen jälkeen, kun hän oli tullut tälle paikkakunnalle, missä hän oli vierailemassa, monesti pitkiä kävelymatkoja keskellä yötä koettaen siten karkoittaa unettomuuttaan. Hän sanoi, että jos hän lähtisi sellaiselle kävelylle ja jos hän sillä välin sattuisi muuttamaan mielipiteensä ehdotuksesta, jonka olin tehnyt hänelle, hän pistäytyisi todennäköisesti tapaamaan Markenmorea ja minua, jos näkyisi valoa huoneeni ikkunasta. Niin —"