"Hänen viimeisestä huomautuksestaan te kai päätitte hänen tuntevan Valtikan?" kysyi Blick. "Ainakin siksi hyvin, että hän tiesi, missä teidän huoneenne sijaitsi, vai mitä?"
"Kyllä, niin hän sanoi itsekin", vastasi Lansbury. "Tuo huone oli sama, johon isäntä vei minut heti taloon tultuani — isohko kamari vasemmalla puolen eteishallia, ja sen lasiovi aukeaa edustalla olevaan kasvitarhaan."
"Aivan niin", sanoi Blick. "Se huone on nyt minun hallussani. Entä sitten —?"
"No niin, sitten me erosimme", jatkoi Lansbury. "Von Eckhardstein meni pienestä portista, josta kai päästiin siihen taloon, missä hän asusti, ja minä vaelsin takaisin Valtikkaan. Istuuduin odottamaan Markenmorea. Hän tuli hyvin myöhään; itse asiassa vasta kello kahdentoista paikkeilla. Hän oli mitä loistavimmalla tuulella — hän kertoi minulle istuuduttuamme syömään illallista, että hän oli kohdannut sydänkäpysensä (Englannin ihanimmaksi naiseksi hän tätä sanoi!) ja että he olivat ilostuneet niin kovasti jälleennäkemisestä, että olivat päättäneet mennä naimisiin suoraa päätä, ja minusta piti tulla hänen sulhaspoikansa. Sitten siirryimme liikeasiaan, ja minä mainitsin von Eckhardsteinista. Hän tiesi jo von Eckhardsteinista ja kertoi tämän vierailevan saman ladyn luona, jonka hän, Markenmore, aikoi naida, vaikkei hän ollutkaan kohdannut von Eckhardsteinia sentähden, että hänen aikansa oli kulunut muutenkin hupaisasti. Keskustelua liikeasiastamme jatkui miltei kahteen asti aamulla. Juuri tähän aikaan kuulin puistoportin säpin napsahtavan, ja kun arvasin, että Eckhardstein oli siellä öisellä retkellään, aukaisin lasioven ja astuin kasvitarhaan. Siellä hän olikin tulossa, kapean nurmikon poikki, ja minä kutsuin hänet sisälle ja esitin Markenmorelle, minkä jälkeen aloimme jälleen keskustella liikeyrityksestä. Se —"
"Hetkinen, olkaa hyvä!" keskeytti Blick. "Suvaitsisitteko vastata erääseen kysymykseen, joka on juolahtanut juuri mieleeni, ennenkuin jatkatte kertomustanne? Mainitsiko Markenmore teidän yhdessäolonne aikana mistään odotettavasta naimisiinmenostaan von Eckhardsteinille? Tahtoisin tietää sen — aivan erikoisesti."
"Ei, olen varma siitä, ettei hän maininnut", vastasi Lansbury arvelematta. "Koko se aika, jonka olimme yhdessä, keskusteltiin vain hetimiten tehtävästä liikesopimuksesta. Mitä Markenmore mahdollisesti puhui siitä — jos hän puhui siitä jotakin von Eckhardsteinille myöhemmin, kun minä olin eronnut heistä ja jättänyt heidät kahden kesken, sitä en voi ruveta arvailemaan, mutta sen ajan, noin tunnin verran, jonka me kaikki olimme yhdessä, keskustelimme vain liikeyrityksestä. Nyt minä selostan teille, millainen tuo liikeasia oli kajoamatta kuitenkaan salaisuuden pienimpiin yksityiskohtiin. Muuan nuori mies, joka asuu pikku kauppalassa tämän kaupungin ja Lontoon välillä ja joka oli joutunut kosketuksiin Markenmoren kanssa raha-asioissa, kauppasi hänelle erästä keksintöä, jonka mies halusi myydä heti paikalla käteismaksusta, määrätystä summasta, jonka hän tarvitsi voidakseen päästä jaloilleen. Vaadittu summa oli kolmetuhatta puntaa. Kauppa oli hyvä — erittäin hyvä kauppa. Ostaja olisi hyötynyt enemmän — mutta tuo nuori mies oli määrännyt hintansa ja olisi nähtävästi ollut perin tyytyväinen saadessaan sen. Kun Eckhardstein oli tullut Valtikkaan, pohdimme me kaikki kolme asiaa perinpohjin — Markenmorella oli paperit mukanaan ja hän näytti niitä — ja me päätimme ostaa: toisin sanoen Eckhardstein päätti ottaa osaa yritykseen, sillä Markenmore ja minä itse olimme jo ennen tehneet päätöksemme. Sitten selvitimme asian lopullisesti: von Eckhardstein ja minä annoimme kumpikin Markenmorelle tuhat puntaa seteleinä, sillä osuutemme —"
"Te kumpikin siis annoitte Markenmorelle tuhat puntaa, seteleinä, heti paikalla?" kysyi Blick äkkiä. "Seteleinä?"
"Juuri niin!" vastasi Lansbury. "Aivan kuten sanoin. Englannin pankin seteleinä. Ja niihin hän tietysti lisäsi yhtä suuren summan omasta puolestaan — jotta olisi saatu kokoon kolmetuhatta puntaa. Mikä teitä hämmästyttää?"
"Tarkoitatteko, että teillä kaikilla kolmella oli mukananne niin suuria rahasummia?" kysyi Blick. "Oliko teidän taskussanne kokonaista tuhat puntaa ollessanne kävelyllä?"
"Eihän se ole kovinkaan suuri summa mukana kannettavaksi", vastasi Lansbury. "Meidän tapaisillamme miehillä on monasti mukanaan aika paljon puhdasta rahaa. Tuhat puntaa ei vaadi suurtakaan tilaa matkalaukussa."