Fransemmery oli vaiti kotvasen, sitten hän katsoi Valencian ohi
Harboroughiin. Harborough tuijotti tuleen sivellen leukaansa.
Fransemmery kääntyi Valenciaan.
"Mikä tässä on sitten hätänä?" kysäisi Fransemmery. "Kun se on kerta tehty, kuten sanoitte, kultaseni, — minkäs sille mahtaa, se on tehty!"
"Tämä on hätänä, herra Fransemmery", vastasi Valencia. "Harry tuli kertomaan minulle asiasta tunti sitten. Hän kertoi, että hän ja Poppy Wrenne olivat rakastaneet toisiaan aina siitä lähtien, kun Poppy pääsi sisäoppilaskoulusta, jonne hänen äitinsä oli lähettänyt hänet, ja että myöhemmin rouva Braxfieldille oli uskottu salaisuus, että äiti oli antanut suostumuksensa sekä heidän kihlaukseensa että myös vihkimiseensä Lontoossa, kun Poppy oli siellä kolme kuukautta sitten. Samaan aikaan Harry matkusti kaupunkiin viettämään lomaansa — hän viipyi poissa runsaan kuukauden. Nyt — ovat asiat sellaisella tolalla kuin ne ovat — te molemmathan käsitätte, mitä tarkoitan — rouva Braxfield vaatii, että nyt on aika tehdä julkiseksi; hän vaatii, että hänen tyttärensä on kohotettava oikealle paikalleen — hautajaisissa huomenna, lady Markenmoreksi, ja hän on uhkaillut Harrya, että jollei näin tapahdu, hän aikoo — niin, hän aikoo panna toimeen häväistysjutun!"
"Entä — veljenne?" kysyi Fransemmery. "Mitä hän sanoo?"
"Hän haluaisi mieluimmin lykätä asian siksi, kun hautajaiset ovat ohi", vastasi Valencia. "Sitten hän ilmoittaisi siitä asianomaisella tavalla. Mutta rouva Braxfield on heltymätön — Harry on käynyt tapaamassa häntä kahdesti tänä päivänä, mutta rouva Braxfield ei tahdo antaa perää tuumaakaan! Hän vaatii, että lady Markenmoren on esiinnyttävä huomenna oikeudenmukaisella paikallaan — että jokaisen on nähtävä hänet lady Markenmorena ja pidettävä häntä sinä."
Fransemmery loi katseen toiseen vieraaseensa.
"Mitäs te arvelette, Harborough?" kysyi hän.
Harboroughin ruskeat kasvot sävähtivät punaisiksi, kun hän huomasi myös
Valencian suuntaavan äkkiä silmänsä häneen.
"Minä — tuota — oh, niin, minä — luulen, ettei minusta ole oikein neuvojaksi tällaisissa asioissa", sanoi hän arastellen. "Minä — tuota — en tiedä niistä paljoakaan, ymmärrättehän. Mutta — tuota — minusta tuntuu siltä, että voisi olla — saanenhan kysyä, vai mitä? — mitä nuori lady — lady Markenmore — sanoo asiasta?"
"Oikein!" mumisi Fransemmery. "Mainiota! Noh, kultaseni, mitä sanookaan lady Markenmore asiasta?"