"Lady Markenmore, joka ei ole vielä kotonaan, mutta saapuu sinne myöhään tänä iltana, kirjoittaa haluavansa tehdä kernaasti niin kuin hänen miehestään näyttää parhaalta ja mitä tämä tahtoo", vastasi Valencia. "Hän on aivan samaa mieltä kuin Harrykin — mutta sikäli kuin minä voin päättää, rouva Braxfield on niitä ihmisiä, jotka aina pitävät oman päänsä tai nostavat aika elämän, jollei kaikki käy heidän tahtonsa mukaan! Tällainen on tilanne — ja ettekö te, herra Fransemmery, tuntiessanne meidät kaikki suostuisi käymään rouva Braxfieldin luona tänä iltana ja neuvomaan häntä palaamaan järkiinsä? Minä en toivo mitään välikohtauksia huomenna."
"Minä menen!" sanoi Fransemmery. "Minä puhun rouvan Braxfieldille.
Mutta — käsittääkseni teidän veljenne aikoo —"
"Harryn aikomuksena on ilmoittaa avioliitosta heti hautajaisten jälkeen", sanoi Valencia. "Minä en mene kirkkoon — siellähän tulee olemaan vain miehiä, kun hautajaisväki on palannut takaisin kartanoon, järjestämään eräitä laillisia muotoseikkoja — isäni testamentti ja muuta sellaista. Herra Chilford tulee olemaan saapuvilla ja myös muita henkilöitä, sukulaisia, tiedättehän. Tällöin hän ilmoittaa asian."
"Minä lähden heti tapaamaan rouva Braxfieldiä", sanoi Fransemmery. "En tiedä, onko minulla siksi paljon vaikutusvaltaa tuohon kelpo naiseen, että saan hänet taivutetuksi suostumaan ehdotukseenne; teen kuitenkin parhaani. Mutta te", jatkoi hän, kun kaikki kolme astuivat eteishalliin, missä hän otti naulakosta päällystakkinsa ja hattunsa, "te, kultaseni, ette voi mennä puiston läpi yksin! Harborough?"
"Se käy päinsä, sir", sanoi Harborough levollisesti. "Minä lähden saattamaan häntä."
"Kiitos teille — molemmille", mutisi Valencia. "Eipä silti, että pelkäisin mennä yksin puiston läpi."
Fransemmery aukaisi pääoven, astui polkua pitkin kasvitarhaansa ja vihelsi.
Hänen takanaan seisovat kaksi ihmistä kuulivat kahinaa, senjälkeen ketjujen kalinaa.
"Koira!" sanoi Fransemmery. "Illalla en koskaan lähde kävelylle ilman sitä. Lähdetään, Kattilanpaikkuri — minä sanon sitä Kattilanpaikkuriksi", jatkoi hän, "sillä ostin sen jo pentuna muutamalta epäilyttävältä mieheltä, joka samoili näillä main — paikkaillen pannuja ja kattiloita".
"Mitä rotua se on?" kysyi Valencia. "Sekarotuako?"