"Tiedämme!" sanoi poliisikomisario juhlallisesti. "Varsin hyvin tiedämme, herra Spindler, että tässä suhteessa olemme epäilemättä olleet häpeällisen takapajulla!"
"Aivan niin — olemme todellakin", myönsi Spindler. "Nähkääs, minä olen, selostaakseni koko asian lyhyesti tehnyt keksinnön arvokkaan synteettisen väriaineen valmistuksessa: hyvin tärkeän keksinnön. Ja kun olin saanut sen lopullisesti valmiiksi, tahdoin luonnollisesti ansaita sillä hieman rahaa. Niinpä ilmoitinkin Timesissä mainiten, mitä minulla oli myytävänä. Ilmoitukseeni vastasi Guy Markenmore. Hänen kirjeensä johdosta menin häntä tapaamaan hänen toimistoonsa Folgrave Courtin varrelle Lontoossa — lähellä Cornhilliä. Kerroin hänelle perinpohjin keksinnöstäni, ja hän kysyi minulta, kuinka paljon minä vaadin salaisuudestani. Olen köyhä mies, mutta minulla on hyviä aatteita ja haluan saada aikaan jotakin, muun muassa ostaa liikkeen — pienen vaatimattoman liikkeen vielä, mutta minun käsissäni sillä on suuria edistymisen mahdollisuuksia — eräältä kemistiltä, joka luovuttaisi sen minulle hyvin kohtuulliseen hintaan. Haudoin asiaa ja ilmoitin Markenmorelle vaativani kolmetuhatta puntaa käteistä. Sitten hän tiedusti minulta, suostuisinko luovuttamaan hänelle paperini — keksintöni luonnoksen, ymmärrättehän — jotta hän voisi esittää sen jollekin asiantuntijalle. Suostuin sillä ehdolla, että asiantuntija olisi sellainen henkilö, johon minä voin luottaa. Täksi henkilöksi valitsimme professori sir Thomas Hodges-Wilkinsin, Cambridgesta — kuuluisan kemistin. Sitten jätin paperit Markenmorelle. Viikkoa myöhemmin hän kirjoitti minulle ilmoittaen haluavansa ostaa keksinnön määräämästäni hinnasta, jos hän saisi pari muuta rahamiestä yhtymään yritykseen. Vastasin hänelle ja esitin vaatimuksenani, että jos hän ostaisi olisi hänen suoritettava maksu käteisessä rahassa. Vaadin tätä siksi, koska aioin maksaa käteisellä mainitsemani liikkeen hinnan enkä halunnut, että kukaan tietäisi, kuinka paljon rahaa minulla oli — eivät pankkiirit eivätkä kutkaan, ymmärrättehän. Hän vastasi myönteisesti ja ilmoitti luultavasti tulevansa käymään luonani Farshamissa muutamien päivien kuluttua ja tuovansa minulle rahat. Mutta senjälkeen", lopetti Spindler levittäen hoikat kätensä, "en kuullut hänestä mitään ennenkuin luin sanomalehdistä tuosta murhasta — ja minä haluaisin nyt tietää — missä ovat minun paperini, minun arvokas salaisuuteni?"
"Ja teidän kolmetuhatta puntaanne!" mutisi poliisikomisario sivuun Blickille. "Katsokaas, herra Spindler", sanoi hän ääneen, "voin vakuuttaa teille, ettei mitään sellaisia tieteellisiä papereita, joista kerroitte, löydetty surmatulta Guy Markenmorelta — kaikki, mitä löydettiin, on meidän hallussamme. Mutta sanokaapa minulle — millainen oli teidän kaavanne? Jos se olisi mahdollisesti joutunut sellaisen henkilön käsiin, joka tunsi sen arvon — mikä merkitys sillä yleensä on, tarkoitan — voiko siitä olla hänelle hyötyä?"
"Hyötyä?" toisti Spindler. "Luulisinpä olevan! Nähkääs, siinähän selostetaan tarkasti, millä tavoin tuota erikoista väriainetta voidaan valmistaa!"
"Siinä tapauksessa — kenen hyvänsä olisi kannattanut varastaa se?" kysyi poliisikomisario.
"Kenen hyvänsäkö kannattanut?" huudahti Spindler. "Herra paratkoon — kerroinhan teille, että Markenmoren piti maksaa minulle siitä kolmetuhatta puntaa!"
"Vain papereistako?"
"Keksintö oli paperilla — paperilla — tavallisella kirjoitusarkilla! Sen mukana on tietysti eräitä muitakin papereita — muistiinpanoja. Mutta jos se paperi joutuu jonkun käsiin, — voi, silloin minun keksintöni on tietysti mennyttä! Oletteko varma siitä, ettei se ollut Markenmore-vainajan taskuissa — tavallinen lehti — melkein lääkemääräyksen näköinen?"
Nyt he käsittivät, miksi Eustace Spindler oli saapunut. Hänen tarkoituksenaan ei ollut antaa tietoja, vaan saada uutisia. Mutta heillä ei ollut hänelle mitään annettavana. "Markenmorella ei ollut sellaisia papereita", sanoi Blick. "Mutta — ne saattavat olla hänen toimistossaan Lontoossa tai hänen yksityisasunnossaan. Me teemme kaiken voitavamme teidän hyväksenne, herra Spindler, ja niin nopeasti kuin mahdollista."
Mutta kun Spindler oli mennyt, kovasti kiihtyneenä ja tyytymättömänä, kääntyi Blick poliisikomisarioon päin ja pudisti päätään.