"Tietojen hankintakeino sekin, epäilemättä", myönsi poliisikomisario.
"No hyvä, olipa sunnuntai tai ei, mutta ilmoittakaa minulle kiireesti,
Blick, jos kuulette jotakin tärkeätä."
Blick lupasi ja poistui Markenmoreen; sinä iltana, määrätyssä tarkoituksessa, hän karkoitti mielestään tehtävänsä ja vietti iltahetkensä rauhallisesti lukemalla kuvauksia paikkakunnan historiasta ja tarkastelemalla opaskirjoja, jotka hän oli hankkinut itselleen Selcasterista heti majoituttuaan Valtikkaan. Näissä kirjoissa oli aika lailla mielenkiintoisia selostuksia, ja ennen maatamenoaan hän oli saanut tietää paljon Markenmoren naapuristosta ja Markenmoren perheestä, jonka sukuluettelo, pitkä ja sekava, oli esitetty kokonaisuudessaan eräissä näistä nidoksista. Seuraavana aamuna hän virui myöhään vuoteellaan laiskotellen sekä henkisesti että ruumiillisesti, ja vasta päivällisen jälkeen hän rupesi ajattelemaan ammattiinsa kuuluvaa tehtävää. Se johtui hänen mieleensä vasta kun hän astuskeli verkalleen hiljaisella kadulla keskellä tyyntä sunnuntai-iltapäivää ja kohtasi Benny Crippsin, haudankaivajan, joka istui kirkkomaan sivuportin edustalla kivipenkillä, piippuaan poltellen. Bennyn katseessa oli kehoittava ilme, ja Blick istahti hänen viereensä.
"Lepäilette hieman sunnuntaitöittenne jälkeen, vai mitä?" sanoi hän.
"Leppoisa paikka sauhujen vetelemiseen, tämä."
"Se kuuluu tapoihini", vastasi Benny. "Aina minä polttelen tässä parisen piipullista sunnuntai-iltapäivisin, vuodet läpeensä — satoi tai paistoi. Koskaan en lyö sitä laimin. Jos on kaunis ilma, istuskelen tällä vanhalla kivipenkillä; jos taas sattuu satelemaan, tuon sivuportin alla. Ja poltellessani minä mietin."
"Mitä?" kysyi Blick.
"Eri asioita eri aikoina", vastasi haudankaivaja. "Jos tahdotte tietää mitä tuumiskelin juuri nyt, niin voinhan teille sanoa, että tullessanne tänne päin ajattelin parhaillaan teitä!"
"Minuako, todellako?" sanoi Blick. "Ja mitä minusta ajattelitte?"
"Ajattelin, että jos koetatte selvittää tuon murhan, niin onpa teidän käytävä pitkän vaon päähän", vastasi Benny. "Ja kovaan maahan saatte auranne tunkea kautta matkan! Ette kai ole päässyt pitkällekään sitten viime näkemän?"
"En!" myönsi Blick.
Haudankaivaja otti pitkän savipiipun suustaan ja hankasi miettivästi nenäänsä piipun varrella.