Grimsdale ilmaisi nyökäten ymmärtäneensä ja päästi vieraansa menemään. Ja Blick lähti kävelemään kuutamoista tietä pitkin Selcasteriin päin, yhä ajatellen, aprikoiden, laskelmia tehden, ja kaikki hänen ajatuksensa ja mietteensä pyörivät erään rouva Braxfieldia koskevan seikan ympärillä.
Rouva Braxfield oli seuraavana aamuna puoli kahdeksan aikaan antamassa juuri määräyksiä apuvaimolle, joka tuli aina maanantaisin Woodlandin huvilaan, kun kolkutus kajahti pääovelta. Hän aukaisi oven itse ja kohtasi Blickin, poliisikomisarion ja vielä kolmannen henkilön — siviilivaatteisiin puetun, mutta ilmeisesti poliisimiehen. Nämä kolme miestä, jotka kaikki tähystelivät häntä tarkasti, näkivät hänen säpsähtävän, rypistävän kulmiaan ja kalpenevan. Mutta he eivät olleet huomaavinaan mitään erikoista, ja poliisikomisarion ääni oli kohtelias ja ystävällinen, kun hän puhutteli rouva Braxfieldia.
"Hyvää huomenta, rouva Braxfield!" sanoi hän. "Pistäydyimme vähän pakisemaan kanssanne, rouva. Saammeko tulla sisälle?"
Rouva Braxfield vetäytyi eteishalliin ja avattuaan oven viittasi vieraita astumaan samaan huoneeseen, jossa Blick oli kuunnellut rouva Fransemmeryn kertomusta kolme päivää sitten. Siviilipukuinen mies, joka tuli sisään viimeisenä, sulki huolellisesti oven ja jäi seisomaan sen eteen.
"Mitä te tahdotte?" kysyi rouva Braxfield. Väri oli palannut hänen kasvoilleen ja hän katseli miehiä hyvin vihaisesti ja varmasti; vihastusta ilmaisi hänen äänensäkin.
"Tahdomme puhua kanssanne viime tiistaiaamun tapahtumista, rouva Braxfield", vastasi poliisikomisario. "Vain rauhallista puhelua — meidän keskemme."
"En oikein ymmärrä tuota 'meidän keskemme'!" huudahti rouva Braxfield ilmeisen rajusti. "Minusta tuntuu, että muutamat ihmiset tarkoittavat sanoessaan 'meidän keskemme' ihan päinvastaista. Luulen, että joku teistä" — tällöin hän katsahti kiukkuisesti Blickiin — "joku teistä on jaaritellut minusta, takanapäin! Täällä on minun apulaiseni, joka juuri on tullut kylästä, ja hän kertoi, että siellä alhaalla kiertelee huhu minusta ja murhasta! Ei — vielä muutakin! Ihmiset puhuvat, jotkut, että minä olisin sekaantunut siihen jollakin tavoin — tehnyt sen itse, niin sanovat jotkut, häikäilemättä! Mutta missä on moisen huhun alkuunpanija, olisipa hauska tietää? Minä otan kuitenkin selvän hänestä — ja sittenpä saadaan nähdä, mitä minun asianajajallani on asiasta sanottavaa!"
"Aivan niin, rouva Braxfield", myönsi poliisikomisario. "Teillä on täysi oikeus menetellä siten, jos teistä on levitelty vääriä huhuja. Mekin olemme kuulleet niistä huhuista ja haluaisimme tehdä teille muutamia kysymyksiä. Olen varma siitä, että käsitätte niihin vastaamisen koituvan itsellenne eduksi — vai mitä arvelette, rouva Braxfield?"
"Riippuu siitä, millaisia ne ovat!" vastasi rouva Braxfield vielä suutuksissaan. "Minä teen mieleni mukaan!"
"No niin, ensimmäinen seikka on tämä", jatkoi poliisikomisario ryhtyen käyttämään hieman ankarampaa puhetapaa. "Pelkään, ettette kertonut puhdasta totuutta kuulustelussa joku päivä sitten. Te sanoitte nähneenne John Harboroughin eräässä paikassa mäenrinteellä kamarinne ikkunasta — makuuhuoneenne ikkunasta. Mutta, rouva Braxfield, te ette voinut nähdä häntä sieltä makuuhuoneenne ikkunasta, koska teidän talonne ja tuon paikan välillä on mäen törmä. Mitä sanotte tähän?"