"Te kai aiotte kiinnittää näitä kaikkialle tälle paikkakunnalle?" kysyi hän ojentaessaan toisen ilmoituksen Blickille ja taittaessaan toisen kokoon, pistääkseen sen taskuunsa. "Aiotte herättää suurta huomiota, vai mitä?"
"Jotakin sentapaista, sir", vastasi ilmoitustenkiinnittäjä. "Sellaiset ohjeet minulle annettiin. Rattaillani on kaksisataa kappaletta näitä seinäilmoituksia, ja ne asetetaan julkisille paikoille ennen päivällisaikaa, kaikkialle tähän kylään. Ja", lisäsi hän silmää iskien, "kylläpä niistä varmaan koituu suurtakin hyötyä — minun mielestäni."
"Ei mitään hyötyä, niinkö arvelette?" kysäisi professori. "Miksei?"
"Koska tämä juttu on liian synkeään salaperäisyyteen verhoutunut", sanoi ilmoitustenkiinnittäjä. "Synkeään, synkeään, synkeään — hyvät herrat! Mustien voimien tihutyö? — eikä sitä voida selvittää käden käänteessä. Mutta ammatti on ammattia, ja minun on harjoitettava omaani, jona tällä kertaa on kaikkien kiihdyttäminen sekä rahanhimon ja ahneudentunteiden herättäminen!"
"Humoristi!" huomautti professori, kun ilmoitustenkiinnittäjä oli huristanut pois. Hän käveli kylään Blickin rinnalla silmäillen ympärilleen tutkivasti. Äkkiä hänen katseensa osui Valtikkaan. "Kas!" huudahti hän. "Tuossa on siis se majatalo, missä yöllinen kohtaus tapahtui? Haluaisinpa katsastaa sitä sisältä — voitaisiinkohan meille tarjota siellä hieman aamiaista?"
"Minä asustan siellä", vastasi Blick. "Se on päämajani. Ja minulla on siellä erikoinen arkihuone. Jos suvaitsette tuottaa minulle kunnian käynnillänne, sir, niin minä tilaan haukattavaa milloin vain haluatte — siellä on hyvät varastot."
Professori suostui ehdotukseen ilomielin, ja seuraavien parin tunnin ajan hän ja Blick, ruokapöydän ja valkean ääressä, keskustelivat Markenmoren kysymyksen kaikista eri puolista. Kello kolme iltapäivällä he lähtivät tutkimaan murhenäytelmän tapahtumapaikkaa, Markenmoren notkelma lopullisena päämääränään. Mutta kun he astelivat tietä pitkin, huomasi Blick äkkiä Daffy Halliwellin, juuri Dower-talon pikku portilla — ja lisäksi hän havaitsi, että Daffy viittasi hänelle rauhallisesti, ilmaisten siten haluavansa puhua hänen kanssaan.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Mies, joka kykeni arvaamaan
Antaessaan merkkinsä Blickille Daffy peräytyi pari askelta pensaikkoon, ja hänen silmissään oli ilme, joka kehoitti noudattamaan vaiteliaisuutta ja varovaisuutta. Blick vuorostaan viittasi kumppaniaan seuraamaan itseään ja kuiskaili tälle, kun he poikkesivat maantieltä ja astuivat sivuportista sisälle.