"En tiedä, neiti — en, minä en tiedä mitään siitä asiasta. Sen vain tiedän, että aivan yhtäkkiä, ilman tunnettua syytä, molemmat nuoret herrat jättivät nämä tienoot. Herra Guy, hän lähti pois aivan odottamatta, totisesti — emmekä kuulleet hänestä mitään ennenkuin vasta tänään. Ja herra John Harborough, hänkin lähti pois — matkusti ulkomaille. Ja vähän heidän lähtönsä jälkeen — tuskin kahdenkaan viikon kuluttua, muistaakseni — levisi tieto, että neiti Leighton aikoi mennä naimisiin eversti Tretheroen kanssa. Eversti palveli rykmentissään, neiti, Selcaster Barracksissa. Muistan hänet varsin hyvin: punakka herrasmies."
"Oliko hän vanhempi kuin rouva Tretheroe", kysyi Valencia.
"Eversti olisi kelvannut hyvin hänen isäkseen, neiti, mutta hän oli varsin rikas herra. Heidät vihittiin täällä meidän kirkossamme pian senjälkeen, ja vähän myöhemmin rykmentti komennettiin Intiaan, ja rouva Tretheroe seurasi tietysti miestään. Eikö olekin merkillistä, neiti", jatkoi Braxfield luoden aran katseen nuoreen emäntäänsä, "että nämä ihmiset, jotka ennen muinoin olivat hyviä tuttavia, rouva Tretheroe ja nuo kaksi herraa, herra Guy ja herra Harborough, ovat palanneet jälleen — tänne — samaan aikaan? Sepä vasta sattuma — vaikka onhan rouva Tretheroe ollut täällä jo kuukauden verran. Mutta nuo toiset — molemmat saapuvat samana iltana — oikein minä säikähdin."
"Se oli kai pelkkää sattumaa", sanoi Valencia. Hän toivotti vanhukselle hyvää yötä ja poistui yläkertaan. Heidän isänsä huoneen ovella hän kohtasi Harryn. Sir Anthony oli, kertoi hän, vaipunut kevyeen uneen; sairaanhoitajatar valvoi hänen luonaan, eikä heillä ollut siellä mitään tekemistä. He lähtivät huoneisiinsa.
"Kuka tuli pääovesta?" kuiskasi Harry, kun he menivät pitkin käytävää.
"Rouva Tretheroe", vastasi Valencia.
"Rouva Tretheroe! Tähän aikaan? Mitä hän etsi?"
"Guyta!"
"Guyta? Mistä hän sai tietää Guyn olevan täällä?"
"Rouva Tretheroen ajuri oli nähnyt hänen tulevan tänne."