Kyläpoliisi, teräväkatseinen mies, joka kerran oli uskonut Fransemmerylle, että hänellä oli kunnianhimoisia pyrkimyksiä ja että hän aikoi sentähden kohota virkaurallaan, kiiruhti Fransemmeryä vastaan. Hänen kasvoillaan oli paljonpuhuva ilme, ja hän pudisti hiukan päätänsä kohottaessaan kätensä suippokärkisen lakkinsa reunaan.
"Mitä tämä kaikki merkitsee?" kysyi Fransemmery hillityllä äänellä.
"Jotakin vialla?"
"Jotakin pahasti vialla, sir", vastasi poliisi. Hän astui lähemmäksi ja kääntyi, viitaten peitettyyn ruumiiseen. "Siellä on kuollut herrasmies, sir. Ammuttu läpi pään — mutta en tiedä, sir, onko kysymyksessä murha vai itsemurha. Luullakseni murha — tavalla tai toisella, sillä revolveria ei ole löydetty läheltä. Mutta murha on tehty revolverilla."
"Hyvä Jumala!" huudahti Fransemmery. "No mutta — kuka hän on?"
Poliisi loi Fransemmeryyn terävän katseen.
"En tiedä, sir", vastasi hän. "Minä olen ollut täällä vasta kolme vuotta, enkä niin ollen tietystikään tunne häntä. Mutta nuo toiset kaksi, he tuntevat: Guy Markenmore, sir."
Fransemmery säpsähti.
"Mitä!" huudahti hän. "Sir Anthonyn vanhin poikako? Ettehän vain tarkoittane häntä."
"Niin he sanovat, sir, ja he tuntevat hänet vallan hyvin", vastasi poliisi. "Tuo kyntömies, Hobbs, löysi hänet. Hän riensi nopeasti metsänvartijan majalle ja minun luokseni, ja me lähdimme tänne heti. Mutta sitä ennen soitin puhelimella Selcasteriin, ja poliisipäällikkö itse on tulossa tänne — hänen ilmoitettiin lähtevän heti liikkeelle lääkärin kanssa. Tulkaa katsomaan häntä, sir."
Fransemmery karkaisi luontonsa tätä ikävää tehtävää varten ja astui lähemmäksi. Metsänvartija ja työläinen kohottivat lakkejaan; poliisi veti syrjään vaipan, jonka työmies oli ottanut hartioiltaan ja levittänyt kuolleen yli. Ja Fransemmery kumartui ihmetellen, mitä tämä kaikki merkitsi.