Braxfield puhkesi kyyneliin. Mutta Fransemmery, tarttuen ystävällisesti vanhaa miestä käsivarteen, talutti hänet syrjään erääseen ikkunasyvennykseen rauhoitellen häntä. Tällä välin poliisikomisario kertoi nopeasti aamuiset tapaukset Chilfordille ja Harboroughille. Asianajajan vakavat kasvot kävivät entistäänkin vakavammiksi.
"Voitteko sanoa varmasti — näkemänne perusteella — että kysymyksessä on murha?" kysäisi hän viimein.
"En epäile vähääkään", vakuutti poliisikomisario. "Murha! Meidän on otettava tarkka selvä siitä, mitä hän toimi ja puuhaili puoli yhdestätoista eilen illalla varhain tähän aamuun. Poliisilääkärin lausunnon mukaan hänet on ammuttu kello neljän ajoissa. Mitä hän teki — missä hän oli — tuona väliaikana? Te asutte Markenmoressa, Chilford. Eikö niin?"
"Lähellä sitä", vastasi Chilford, "mutta hän ei käynyt luonani, jos sitä ajattelette. En tietänyt, että hän oli käynyt täällä, ennenkuin sain kuulla siitä vasta äsken."
"Minä oletan, ettei hän käynyt tapaamassa teitäkään, herra Harborough?" kysyi poliisikomisario.
"Ei", sanoi Harborough. "Ei todellakaan."
"Minä luulin, että te kaiketi tunsitte toisenne ennenkuin hän lähti matkoille", sanoi poliisikomisario. "No niin, tässä on paljon tehtävää, Chilford; teidän pitäisi mennä kertomaan asiasta hänen veljelleen ja sisarelleen ja valmistaa heitä. Hänen ruumiinsa tuodaan tänne — tuossa tuokiossa — ja tutkinto pidetään täällä. Ilmoittakaa heille asia — saakoot he tietää."
Chilford nyökkäsi ja poistui ääneti huoneesta. Braxfield tuli takaisin kuivaten silmiänsä.
"Suonette anteeksi liikutukseni, herra", sanoi hän. "Olen palvellut neljäkymmentä vuotta tässä perheessä, ymmärrättehän — kuin omassani, niin sanoakseni. Tulkaa vierashuoneeseen, herrat, tehkää hyvin - siellä roihuaa iloinen valkea takassa; tätä huonetta ei käytetä milloinkaan, ja täällä onkin liian kylmä."
Nuo kolme miestä seurasivat vanhaa isännöitsijää eteishallin poikki samaan huoneeseen, jossa Harborough oli keskustellut Harryn ja Valencian kanssa edellisenä iltana. Ja sinne saapuivat pian senjälkeen veli ja sisarkin Chilfordin seurassa. Luotuaan vain yhden ainoan silmäyksen heidän kasvoihinsa poliisikomisario kääntyi Fransemmeryn puoleen, päästäen helpotuksen huokauksen.