"Juuri sellaisina hetkinä — olen tullut sen huomaamaan — totuus ilmaistaan ajattelematta", huomautti komisario kuivasti. "Mutta koska hän puhui asiasta meidän kaikkien läsnäollessa, niin etteköhän antaisi minulle jonkinlaista selitystä omasta puolestanne. Oletteko koskaan lausunut sellaista uhkausta, josta hän puhui? — Oletteko uhannut tappaa Guy Markenmoren, milloin ja missä hyvänsä hänet ensi kerran kohtaisitte?"
Chilford rykäisi kuivasti ja anteeksipyytävästi.
"Minä en ole herra Harboroughin asianajaja", sanoi hän, "mutta jos olisin, niin neuvoisin häntä ehdottomasti jättämään vastaamatta tuohon kysymykseen, herra komisario. Käsitättehän."
"Tämä ei ole lakitupa", tiuskasi poliisikomisario. "Tämä on yksityiskeskustelu kunnon miesten kesken. Koska rouva Tretheroe puhui meidän kuultemme, on herra Harboroughillakin oikeus sanoa sanottavansa meidän kuultemme."
"Minä kerron!" huudahti Harborough äkkiä. "Minä lausuin sellaisen uhkauksen — vuosia sitten. Tein sen hyvin kiihtyneessä mielentilassa — niin kiihtyneessä kuin vain saattaa ajatella, mutta — se on kokonaan hälvennyt, jo kauan sitten — tarkoitan suuttumuksen tunne — kaikki sellainen — on kuollut minussa. Jos olisin kohdannut Guy Markenmoren nyt — tai milloin hyvänsä viimeisten neljän, viiden vuoden aikana — olisin paiskannut hänelle kättä."
"Hyvä!" sanoi poliisikomisario. Hän viittasi Harryyn ja katsoi Harboroughiin. "Hänen — ja hänen sisarensa mieliksi", jatkoi hän, "sanokaapa minulle — milloin näitte viimeksi Guy Markenmoren?"
Harborough katsahti Harryyn. Juuri tällöin Valencia palasi huoneeseen.
Harborough kääntyi häneen.
"Minä sanon teille", virkkoi hän tyynesti. "En ole nähnyt Guy Markenmoren kasvoja kertaakaan seitsemään vuoteen. En tiedä mitään hänen kuolemansa yhteydessä olevista seikoista — en mitään!"
Poliisikomisario nyökkäsi; toiset eivät tehneet minkäänlaisia huomautuksia. Mutta Valencia katseli Harboroughia tarkasti hetkisen; hänkin katseli Valenciaa; Fransemmerystä, jonka silmät seurasivat heitä valppaasti, näytti siltä kuin he olisivat vaihtaneet keskenään yhteisymmärrystä puhuvan katseen. Sitten Valencia meni veljensä luo, tarttui hänen käsivarteensa ja kääntyi komisarion puoleen.
"Eikö ole ryhdyttävä toimeen — valmistuspuuhiin?" kysyi hän.
"Sanokaahan, mitä olisi tehtävä?"