Asianajaja keskeytti tutkintonsa ja epäröi hetkisen; mutta sitten hän nojautui äkkiä kuin tyydytettynä tuolinsa selustaa vasten, veti esille nuuskarasiansa ja kopautti sitä miettivästi ennenkuin otti siitä runsaan hyppysellisen nuuskaa. Kiihkoisaa mutinaa oli kuulunut kautta koko katselijakunnan, kun rouva Tretheroe antoi viimeisen päättävän vastauksensa; tuskin se oli vaiennut, kun Harboroughin puolustusasianajaja Walkinshaw astui pöydän ääreen. Hän katsoi tiukasti todistajaa.
"Haluaisin tehdä teille erään hyvin suoran kysymyksen", sanoi hän. "Ja haluaisin hyvin täsmällisen vastauksen. Uskotteko vilpittömästi, että herra Harborough on tappanut herra Guy Markenmoren? Ajatelkaa!"
"Olen ajatellut!" vastasi rouva Tretheroe uhmaillen. "Minä uskon!"
"Te uskotte, että herra Harborough on pitänyt vireillä kostonhaluaan — jos hän todella on sellaista koskaan tuntenutkaan — seitsemän vuotta ja käyttänyt ensimmäistä tilaisuutta tyydyttääkseen sen?"
"Minä uskon, että hän on ampunut Guy Markenmoren", sanoi rouva
Tretheroe hieman synkän näköisenä.
"Luuletteko, että herra Harborough palasi kotiin teihin yhä rakastuneena? Vastatkaa!"
"Minusta se on mahdollista. Hänellä oli tapana vannoa, ettei hän voisi koskaan rakastaa ketään muuta. Eikä hän todellakaan ole mennyt naimisiin."
"Kuulkaapa, mitä minä sanon. Herra Harborough kohtasi teidät maanantaina iltapäivällä. Olettakaamme, että hänen vanha intohimonsa heräsi eloon vain nähdessään teidät — olettakaamme edelleen, että hän päätti mielessään ruveta vielä kerran tavoittelemaan teidän kättänne. Pidättekö todennäköisenä, että hän olisi aloittanut tämän yrityksensä ampumalla miehen?"
"En halua tehdä mitään olettamuksia. Uskon, että hän ampui Guyn! He kohtasivat toisensa — sattumalta — ja Harborough ampui hänet."
"Olettepa te valmis tekemään varmoja johtopäätöksiä, rouva Tretheroe! Te vakuutatte tyynesti, että he kohtasivat toisensa. Mitä! Kello neljä aamulla — Markenmoren notkelmassa?"