"En nähnyt ketään enempää meno- kuin tulomatkallanikaan."
"Ettekö tiedä mitään Guy Markenmoren kuoleman yhteydessä olevista seikoista?"
"En mitään."
"Vannotte siis olevanne kaikissa suhteissa viaton hänen kuolemaansa?"
"Täysin viaton."
Walkinshaw istuutui, ja kun kukaan ei näyttänyt aikovan tehdä kysymyksiä Harboroughille, poistui tämä heti todistajain aitiosta. Tutkintotuomari silmäsi pöydän ääressä istuviin virkailijoihin.
"Minusta näyttää siltä, että nyt voimme hyvin lykätä tutkinnon", sanoi hän. "Mutta täällä kuuluu olevan eräs todistaja, joka ilmoittaa haluavansa antaa vapaaehtoisesti tietoja, joiden laatua kukaan ei näytä aavistavankaan, ja minun on parasta, että kuulemme heti, mitä hänellä on sanottavaa. Kutsukaa esille Charles Grimsdale."
YHDEKSÄS LUKU
Yöllinen kohtaus
Salissa oleva ihmisjoukko, joka tunsi Markenmoren ja sen lähimmän naapuriston, kääntyi tutkintotuomarin puhuessa kuin yhteisestä sopimuksesta tähyilemään nurkkaan, missä koko oikeudenkäynnin ajan oli muuan mies nojannut tammista seinälaudoitusta vasten, seuraten tarkasti asioiden menoa ja kuunnellen innokkaasti kaikkea, mitä oli puhuttu. Hän oli jäntterä mies, kasvot sileäksi ajellut, lukuunottamatta lyhyeksi leikattua poskipartaa, joka koristi hänen vereviä poskiaan, ja muistutti ulkomuodoltaan hevosmiestä. Aina siitä lähtien, kun tutkintotuomari oli asettunut paikalleen, hän oli koko ajan pureksinut oljenkortta, joka pisti esiin hänen tiukasti yhteenpuristettujen huuliensa pielestä. Tätä hänen hevosmiesmäistä ulkonäköään lisäsi hänen vaatetuksensa — karkeakankainen puku, vaaleanruskeaan vivahtava, koreat verkasäärystimet ja kaulan ympäri sitaistu valkoinen liina, jollaista metsästäjät käyttävät ja joka oli kiinnitetty isolla kauniilla, hevosenkengänmuotoisella rintaneulalla. Hän näytti tallimestarilta, mutta saliin kokoontuneet ihmiset tiesivät varsin hyvin, että hän oli Grimsdale, Valtikka-majatalon isäntä.