Tutkintotuomari saattoi täydellä syyllä sanoa, ettei hän ollut voinut odottaakaan Grimsdalen todistusta, jonka tämä halusi vapaaehtoisesti antaa. Itse asiassa se oli odottamaton kaikille salissa olijoille. Ja kaikista niistä ihmisistä, jotka katselivat uteliaasti isäntää, katseli poliisi häntä uteliaimmin — eikä syyttä. Tehdessään tutkimuksia kylässä ja lähiseuduilla Blick ja hänen apulaisensa olivat pistäytyneet Valtikkaankin ja tiedustelleet Grimsdalelta, tiesikö hän mitään asiasta. Grimsdale oli ilmoittanut Blickille viekkaaseen, totuttuun, varovaiseen tapaansa tietävänsä jotakin — kenties hyvinkin paljon — ja kertovansa sen, mitä tiesi… oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Blick oli käyttänyt koko puhetaitonsa päästäkseen perille, mitä Grimsdale tiesi, mutta oli epäonnistunut täydellisesti; vaikka Grimsdale olikin viittaillut tietävänsä yhtä ja toista, oli hän itsepintaisesti kieltäytynyt puhumasta sanaakaan ennen Guy Markenmoren jutun oikeudellista käsittelyä; hän puhuisi vain tutkintotuomarin ja valamiehistön edessä. Blick, lyötynä, oli senjälkeen usuttanut poliisikomisarion Grimsdalen kimppuun; poliisikomisariota ei onnistanut yhtään paremmin. Hän ei virkkoisi sanaakaan, selitti Grimsdale, ennenkuin pääsisi todistajain aitioon; silloin, lisäsi hän, iskien viekkaasti silmää, he hämmästyisivät enemmän kuin saattoivat odottaakaan kuullessaan hänen todistuksensa, ja nyt hän oli täällä, vihdoinkin heidän edessään, ja kaikki salissa olevat poliisivirkailijat, poliisikomisariosta alimpaan saakka, olivat pelkkänä korvana odottaessaan kiihkeästi, mitä hän sanoisi.
Grimsdale näytti, ajattelivat monet havaintojen tekijät, aitiossa seisoessaan henkilöltä, joka tajuaa täydellisesti todistuksensa tärkeyden. Hänen silmissään ja huultensa ympärillä oli ilme, joka näytti sanovan, että kaikki se, mitä jo oli puhuttu, oli jonninjoutavaa — että todella tärkeätä olisi hänen tarinansa. Hän oli kylmäverisin mies, ajatteli asianajaja, mitä koskaan oli nähnyt; niitä todistajia, joita mikään ei liikuttanut; joiden todistusta, kun se kerran olisi annettu, mikään ei voisi kumota. Hänen rehelliset kasvonsa ja tyyni käytöksensä tekivät huoneen täyteisen kuulijakunnan tarkkaavaisemmaksi kuin ainoankaan edellisen todistajan esiintyessä; hänessä oli jotakin, mikä saattoi kaikki tuntemaan, että nyt kuultaisiin vihdoin jotakin tuiki tärkeätä.
Tutkintotuomari ryhtyi kuulustelemaan tätä todistajaa tehden ensiksi hänen persoonaansa koskevia kysymyksiä. Charles Grimsdale, palvellut aikaisemmin tallimestarina sir James Marchantilla; nyt Markenmoren Valtikka majatalon isäntä ja omistaja. Asunut koko ikänsä Markenmoren lähistöllä — syntynyt tässä kylässä. Tunsi sir Anthony Markenmoren perheen kaikki jäsenet. Tunsi Guy Markenmore-vainajan erittäin hyvin jo niiltä ajoilta, jolloin tämä oli vielä lapsi, aina siihen saakka, kun hän lähti kotoaan seitsemän vuotta sitten.
"Oletteko nähnyt Guy Markenmorea koskaan sen jälkeen, kun hän lähti kotoaan, Grimsdale?" kysyi tutkintotuomari. Hän ei oikein tietänyt, mitä olisi kysynyt todistajalta ja katsoi parhaaksi siirtyä heti pääasiaan. "Tarkoitan — äskettäin?"
"Kyllä, sir."
"Milloin siis?"
"Tiistaita vasten yöllä."
"Missä näitte hänet?"
"Talossani — Valtikassa."
"Tuliko Guy Markenmore teidän taloonne, Valtikka-majataloon, tiistaita vasten yöllä?"