"Näin toisen heistä, sir, toista en nähnyt. Tai näin hänet vain selkäpuolelta — silloinkin matkan päästä."
Tutkintotuomari katsoi valamiehiin ja heistä asianajajiin. Näistä hänen katseensa siirtyi todistajain aitioon.
"Luulen, Grimsdale, olevan parasta, että kerrotte meille, mitä tiedätte — kaikesta, mitä tapahtui talossanne tiistaita vasten yöllä — omaan tapaanne. Mutta selittäkää meille asiat selvästi ja vilpittömästi."
"Kyllä, sir. Kello yhdeksän aikoihin maanantai-iltana seisoin taloni eteisessä. Äkkiä astui sisälle herrasmies pääovesta. Hän oli pitkä, sorea, hienonnäköinen mies; sanoisin hänen olleen noin viisikymmenvuotiaan. Hiukset ja viikset hiukan harmahtavat, kasvot verevät, vilkas herrasmies. Yllään hieno harmaa puku, päässään tuollainen leveä lierihattu, jollaista herrasmiehet käyttävät nykyään, harmaa, mustanauhainen; ilman päällystakkia, kädessään kultanuppinen keppi. Hän kysyi minulta, olinko isäntä; minä sanoin, että olin, hänen palveluksekseen, ja ohjasin hänet yksityishuoneeseen, jonka olen varannut parempia vieraitani varten. Sitten hän sanoi haluavansa vuokrata huoneen yöksi, koska hänellä oli liikeasioita kylässä. Ilmoitin voivani luovuttaa hänelle erittäin hyvän huoneen ja tarjouduin näyttämään sitä. Hän sanoi sen kyllä kelpaavan: hän oli varma, että se olisi mukava, ja lisäsi, että Valtikkaa oli erikoisesti suositeltu hänelle. Sitten hän kertoi minulle odottavansa erästä herraa, joka tulisi tapaamaan häntä myöhään sinä iltana liikeasian takia, ja kysyi minulta, voisinko minä valmistaa illallisen kahdelle hengelle yksityishuoneeseen — kylmän illallisen, sanoi hän, mieluummin. Minä ilmoitin heille voivani tarjota kylmää kanaa ja mainiota kieltä, piirakkaa ja parasta vanhaa Stiltonin juustoa, ja että he voisivat pitää tämän huoneen — siellä roihusi iloinen valkea takassa silloin, ja minä järjestäisin sen pian kuntoon. Sitten hän kysyi, sopiko minulle laittaa illallinen kello yhdeksitoista. Minä sanoin, että minulle sopi milloin hän vain halusi. Määräsimme ajan kello yhdeksitoista. Sitten hän pyysi minua tuomaan pullon parasta Skotlannin whiskyä ja joitakin pulloja soodavettä sivupöydälle ja ilmoitti, että voisin laittaa illallispöydän kuntoon, milloin vain haluaisin, sillä saatuaan juomansa hän menisi ulos noin tunniksi tapaamaan erästä henkilöä. Vein hänelle whiskyä ja soodavettä. Juodessaan hän veti esille viiden punnan setelin, antoi sen minulle ja sanoi, että hänen pitäisi luultavasti nousta varhain aamulla, kehoittaen minua kirjoittamaan hänen laskunsa sinä iltana ja jättämään jäännösrahan hänelle aamiaisen aikaan, jonka hän halusi täsmälleen puoli kahdeksalta. Sitten hän meni ulos. Kohensin tulta, katsoin, että kaikki oli kunnossa ja valmiina, ja puoli kymmenen aikaan, sitten kun olin lukinnut ovet yöksi, vein itse illallisen huoneeseen, koska vaimoni oli pahoinvoipa ja mennyt vuoteeseen aikaisin illalla. Viittä vaille yksitoista hän palasi."
"Yksinkö?" kysyi tutkintotuomari.
"Niin, sir, yksin. Hän oli yksin huoneessa kokonaisen tunnin. Sitten, viittä vaille kaksitoista, kuulin ovelta kolkutusta. Minä menin avaamaan ja tapasin herra Guy Markenmoren."
"Tiesittekö kuka hän oli — te tunsitte hänet?"
"Kyllä vain, sir — tunsin herra Guyn varsin hyvin ennen vanhaan. Hän ei ollut muuttunut paljon."
"Puhelitteko mitään hänen kanssaan?"
"Vain vähän, sir. Hän sanoi: 'Hei, Grimsdale, kuinka voitte? Te olette kuulemma pöyhistynyt mahtavaksi isännäksi', — juuri niin, sir — hän oli aina kerkeä pilailemaan."