"Mutta se mies oli ihan Harboroughin pituinen, muistutti häntä ruumiinrakenteeltaan ja käytökseltään?"
"Juuri niin, sir."
"No, siirtykäämme ensimmäiseen mieheen — häneen, joka vuokrasi huoneen
Valtikasta. Mihin aikaan hän palasi sinne tämän jälkeen?"
"Hän ei palannut ollenkaan, sir!"
"Mitä — eikö ollenkaan?"
"Ei ollenkaan, sir! Siitä pitäen en ole nähnyt hänestä jälkeäkään! Minulla on kolme puntaa neljätoista shillingiä, jotka kuuluvat hänelle, sir — mutta kuten sanoin, hän ei ole tullut enää takaisin. Menin vierashuoneeseen nähtyäni heidät tiellä — lasiovi oli hiukan raollaan ja kaksi lamppua oli palanut karrelle. Sitten ajattelin, etten huolisi mennä levolle — ja ryhdyin korjaamaan pois illallista ja siistimään vierashuonetta. Tietysti odotin herrasmiehen palaavan millä hetkellä hyvänsä — ajattelin näet, että hän oli lähtenyt vain hieman jaloittelemaan kahden toverinsa kanssa. Mutta häntä ei näkynyt enää — siitä pitäen en ole nähnyt enkä kuullut hänestä mitään."
Tutkintatuomari katsahti kirjureihin ja lakimiehiin. Hänen ilmeensä oli kuin henkilön, joka harhailtuaan monia mutkittelevia teitä huomaa äkkiä joutuneensa umpikujaan.
"On aivan selvää, että kaikki tämä vaatii lisätutkimuksia", huomautti hän. "Poliisin on päästävä noiden kahden miehen jäljille, jotka olivat vainajan kanssa Valtikka-majatalossa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Lienee parasta lykätä tutkinto toistaiseksi."
"Haluaisin tehdä pari kysymystä todistajalle", keskeytti asianajaja. Grimsdale, te sanoitte, että se mies, "joka tuli taloonne kello yhdeksältä maanantai-iltana ja vuokrasi huoneen yöksi, antoi teille viiden punnan setelin, josta teidän piti ottaa osuutenne. Onko se seteli vielä teillä?"
"Kyllä, sir", vastasi Grimsdale vetäen esille vanhakuosisen kukkaron.
"Kas tässä, sir."