"Se seteli on jätettävä poliisille", sanoi asianajaja. "Ja nyt toinen kysymys: Mikä tuo vieras oli miehiään? Oliko hän englantilainen?"
"Sain sen vaikutelman, sir", vastasi Grimsdale, "että hän oli amerikkalainen — hänen puheestaan päättäen, sir. Kun palvelin sir James Marchantilla, näin paljon amerikkalaisia herrasmiehiä; pidin häntä amerikkalaisena."
"Mainiota — mutta vielä yksi kysymys. Löysittekö siistiessänne vierashuonetta mitään, jotakin pikku esinettä, joka olisi saattanut jäädä joltakin näistä herroista. Vieraat unohtavat väliin yhtä ja toista, ymmärrättehän."
Grimsdale työnsi kätensä toiseen taskuun ja veti jotakin esille.
"Löysin, sir — aioin mainita siitä. Löysin tämän illallispöydältä."
Kohotettuaan esineen ensiksi ylös, niin että kaikki läsnäolijat saattoivat nähdä sen, isäntä laski todistajain aition kaiteelle hopeahelaisen, ruusupuisen piipun.
KYMMENES LUKU
Sormus ja piippu
Asianajaja otti piipun, tutki sitä ja ojensi sen tutkintotuomarille, joka vuorostaan tarkasteli sitä ennen kuin antoi sen Fransemmerylle ja hänen valamiestovereilleen. Se kulki noiden kahdentoista miehen kädestä käteen ja joutui jälleen asianajajalle, joka kohotti sen ylös Grimsdalen nähtäväksi vielä kerran.
"Te löysitte tämän — joka on ruusupuinen piippu, parempaa lajia, hopeahelainen — vierashuoneenne illallispöydältä sen jälkeen, kun nuo kolme miestä olivat poistuneet, Grimsdale?" kysyi hän. "Teittekö sen johtopäätöksen, että joku heistä oli jättänyt sen sinne?"